• Kausiveroilmoitusta ei enää postiteta alkutuottajille

    Maatalousyrittäjät ja metsänomistajat eivät enää ensi vuonna saa postitse kausiverolomakkeita ja ilmoituksen täyttöohjeita. Jatkossa kausiveroilmoitus pitää antaa oma-aloitteisesti.
    Veroilmoituksen tietojen syöttäminen Verohallinnon palveluihin on helppoa. Kuvassa täytetään tietoja Verotilillä.
    Veroilmoituksen tietojen syöttäminen Verohallinnon palveluihin on helppoa. Kuvassa täytetään tietoja Verotilillä. Kuva: MARKKU VUORIKARI
    Maatalous
    25.2.201518:00
    MT toimitus

    Verohallinto suosittelee alkutuottajille kausiveroilmoituksen antamista sähköisesti esimerkiksi Verotili-palvelussa.

    Tänä vuonna materiaali postitettiin vielä maatalousyrittäjille ja metsänomistajille. Sekä kausiveroilmoituksen että maa- ja metsätalouden veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä on tänä vuonna ensi maanantai, 2.3.

    Ylitarkastaja Riitta Kekäläinen Verohallinnosta perustelee luopumista paperisten ilmoitusten ja ilmoitusajankohtamuistutusten lähettämisestä yrittäjien yhdenvertaisuudella.

    ”Alkutuottajia lukuun ottamatta emme ole lähettäneet muille yrittäjäasiakkaille paperisia kausiveroilmoituksia enää Verotilin käyttöönoton jälkeen.”

    Sähköinen palvelu vähentää työvaiheita

    Verohallinto suosittelee alkutuottajille sähköistä ilmoittamista. Kekäläisen mukaan sähköiseen ilmoittamiseen on siirtynyt yhä useampi maatalousyrittäjä ja metsänomistaja, koska sen avulla asioiden hoitaminen on aiempaa nopeampaa.

    ”Palvelut ovat aina auki, tiedot siirtyvät suoraan Verohallinnon järjestelmään ja kaikki tapahtumat tallentuvat palvelun arkistoon. Ilmoitusten tietoja voi myöhemmin selata ja tärkeät päivämäärät tarkistaa.”

    Kekäläinen kannustaa myös niitä alkutuottajia, jotka pelkäävät tekevänsä ilmoittaessaan virheitä.

    ”Sähköisesti ilmoituksen korjaaminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kuin paperilla.”

    Jos veroilmoituksen teettää tilitoimistolla, tilitoimiston voi valtuuttaa sähköiseen ilmoittamiseen.

    Sähköinen ilmoittaminen on hyödyksi myös hallinnolle.

    ”Meillekin sähköisesti jätetyt ilmoitukset säästävät monta ylimääräistä työvaihetta.”

    Lisätietoa sähköisestä ilmoittamisesta:

    Sähköinen asiointi

    Artikkelin aiheet
    Verohallinto
    kausiveroilmoitus
    sähköinen ilmoittaminen
    maatalousyrittäjä
    metsänomistaja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle