• Puutarhayritysten lukumäärä alitti 4 000:n rajan

    Maatalous
    26.3.201415:00
    Satu Lehtonen

    Puutarhatuotanto keskittyy yhä suurempiin yrityksiin.

    Viime vuonna puutarhayritysten määrä alitti 4 000:n rajan. Puutarhatuotteita viljeli myyntiin enää 3 859 yritystä. Niistä avomaanviljelyä oli noin 3 000:lla ja kasvihuoneviljelyä 1 300 yrityksellä.

    Vaikka yritysten määrä vähenee, tuotannon pinta-alat ja tuotantomäärät ovat viime vuosina pysyneet melko vakaina.

    Pinta-alan mukaan laskettuna tärkeimmät avomaavihannekset ovat tarhaherne, porkkana ja ruokasipuli.

    Avomaavihannessato oli viime vuonna 176 miljoonaa kiloa, josta porkkanaa 71 miljoonaa kiloa.

    Marjoja tuotettiin 16 miljoonaa kiloa. Pääkasvi on mansikka, jonka sato oli 13 miljoonaa kiloa.

    Marjanviljelyssä varsinkin musta- ja viherherukkaviljelmät ovat vähenemään päin.

    Viime kesän omenasato oli vajaat viisi miljoonaa kiloa.

    Mielenkiintoinen yksityiskohta oli muiden hedelmien sadon voimakas kasvu 113 000 kiloon. Tähän ryhmään kuuluvat muun muassa päärynä, luumu ja kirsikat.

    ”Ilmaston lämpeneminen tulee näkymään puutarhatilastoissa muun muassa tällä hetkellä harvinaisempien hedelmien viljelyn lisääntymisenä”, arvioi tilastosta vastaava aktuaari Anna-Kaisa Jaakkonen.

    Kasvihuonevihanneksia tuotettiin viime vuonna 79 miljoonaa kiloa, josta tomaattia oli 38 ja kurkkua 36 miljoonaa kiloa.

    Kasvihuonekurkun tuotanto kasvoi edellisvuodesta 1,5 miljoonaa kiloa.

    Tomaatti on perinteisesti ollut Suomen yleisin kasvihuonevihannes. Tomaatinviljelijöiden eläköityminen alkaa kuitenkin näkyä tuotantoluvuissa. Viime vuonna tomaattia tuotti ensimmäistä kertaa alle 400 yritystä.

    Ruukkusalaattia tuotettiin viime vuonna uusi ennätysmäärä, 77 miljoonaa ruukkua. Edellisvuodesta määrä kasvoi kymmenen prosenttia.

    Kymmenessä vuodessa ruukkusalaattituotanto on kasvanut peräti 33 miljoonalla ruukulla eli 78 prosenttia.

    Koristekasvien tuotanto kasvihuoneissa väheni edelleen. Niitä viljeltiin vajaan 13 hehtaarin alalla yhteensä 588 yrityksessä.

    Vaikka sipulikukkien tuotanto hieman väheni, tulppaani piti pintansa. Sen sipuleita hyödettiin myyntiin 59 miljoonaa kappaletta.

    Kukkivien ruukkukasvien viljely pysyi ennallaan, mutta kesäkukkien määrä väheni hieman.

    SATU LEHTONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puutarhayritykset
    puutarhatuotanto
    kasvihuoneviljely
    avomaanviljely
    vihannesten tuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle