• Pohjalaismiehelle vaaditaan vankeutta yli 2 000 lampaan julmasta teurastamisesta – syyttäjän mukaan veri valutettiin ennen kunnollista tainnutusta

    Syyttäjän mukaan mies myös myi lihaa niin, että terveysturvallisuus vaarantui.
    Eläinten teurastaminen niin, että verenlasku aloitetaan samanaikaisesti tainnuttamisen kanssa, on sallittua uskonnollisista syistä teurastamossa  ja tarkastuseläinlääkärin läsnä ollessa.
    Eläinten teurastaminen niin, että verenlasku aloitetaan samanaikaisesti tainnuttamisen kanssa, on sallittua uskonnollisista syistä teurastamossa ja tarkastuseläinlääkärin läsnä ollessa. Kuva: Veera Hongisto
    Maatalous|Lihantuotanto
    8.11.202215:01
    STT

    Syyttäjä vaatii pohjalaismiehelle vankeutta siitä, että tämä olisi teurastanut yli 2 000 lammasta laittomasti.

    Syytteen mukaan lampaat joutuivat kärsimään tarpeettomasti, koska mies viilsi eläinten kurkut auki ja valutti niiden veret ilman, että eläimiä oli ensiksi tainnutettu asianmukaisesti. Syyttäjän mukaan mies myös myi lihaa niin, että terveysturvallisuus vaarantui.

    Lisäksi teurasjätteitä hävitettiin syyttäjän mukaan epäasiallisesti muun muassa hautaamalla niitä maahan. Mies myös osti lampaita ilmoittamalla toisen henkilön tilatunnuksen, syyttäjä sanoo.

    Laajan eläinsuojelurikosjutun käsittely alkoi tiistaina Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Pääsyytettyä vastaan on nostettu syytteet muun muassa törkeästä eläisuojelurikoksesta, terveysrikoksesta ja ympäristön turmelemisesta. Pääsyytteiden tekoaika on 2003–2020.

    Pääsyytetty on myöntänyt osan syytteistä, mutta ei kaikilta osin. Omassa kirjallisessa vastauksessaan käräjäoikeudelle mies myöntää eläinsuojelurikoksen ja sen, että hän on teurastanut 1 500 lammasta tainnuttamalla ne lainvastaisesti. Vastauksen mukaan eläimiä tainnutettiin vasaralla tai kirveellä. Osan syyttäjän mainitsemista lampaista mies kertoo toimittaneensa elävänä eteenpäin.

    Hän kiistää kuitenkin syyllistyneensä eläinsuojelurikoksen törkeään tekomuotoon.

    Vankeusrangaistuksen lisäksi syyttäjä vaatii teurastajalle pysyvää eläintenpitokieltoa sekä menettämään valtiolle noin 108 000 euroa rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä.

    Jutussa on myös syytteessä toinen mies, joka olisi teurastanut eläimiä ilman asianmukaista tainnutusta.

    Lampaiden ja nautojen teurastusta koskevassa jutussa on kaikkiaan 11 syytettyä ja 34 erilaista syytekohtaa. Osaa ihmisistä syytetään avunannosta lainvastaisiin teurastuksiin, terveysrikoksiin tai siihen, ettei teurasjätteitä ole hävitetty asianmukaisesti. Epäasiallinen hävitys on voinut myös aiheuttaa syyttäjän mukaan eläintaudin leviämisvaaran.

    Teurastamossa asianmukaisesti teurastettuja lampaita. Arkistokuva.
    Teurastamossa asianmukaisesti teurastettuja lampaita. Arkistokuva.  Kuva: Päivi Sivonen

    Jutussa on myös syytteessä toinen mies, joka olisi teurastanut eläimiä ilman asianmukaista tainnutusta. Hänelle syyttäjä vaatii 10 vuoden eläintenpitokieltoa sekä ehdollista vankeutta muun muassa terveysrikoksesta ja törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Mies kiistää syyllistyneensä rikokseen. Myös suuri osa muista syytetyistä kiistävät rikokset. Syyttäjä vaatii valtaosalle ehdollista vankeutta.

    Pohjanmaan käräjäoikeus on varannut kokonaisuuden käsittelylle useita päiviä marraskuussa.

    Vankeusrangaistuksen lisäksi syyttäjä vaatii teurastajalle pysyvää eläintenpitokieltoa.

    Yle kertoi aiemmin, että jutussa olisi kyse laittomasti tehdyistä halal-teurastuksista. Muslimien uskonnollisten sääntöjen mukaan ruoaksi käytettävä eläin on teurastettava tietyllä tavalla.

    Ruokaviraston mukaan eläinten teurastaminen uskonnollisista syistä niin, että eläimen verenlasku aloitetaan samanaikaisesti sen tainnuttamisen kanssa, on sallittu teurastamossa tarkastuseläinlääkärin läsnä ollessa. Teurastamon ulkopuolella, kuten maatiloilla tai muissa yksityisissä kiinteistöissä, lampaiden teurastus on sallittua ainoastaan siten, että lammas tainnutetaan ennen verenlaskua jollakin sallitulla menetelmällä, virasto sanoo.

    Rikosepäilyt heräsivät viranomaisten käytyä eräällä lammastilalla loppuvuodesta 2018. Aluehallintoviraston lisäksi Ruokavirasto teki asiassa tutkintapyynnön.

    Lisää aiheesta
    • Tuottajajärjestö MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila tuomitsee yksiselitteisesti eläinsuojelulain vastaisen toiminnan.

      MTK:n Marttila jyrähtää rituaaliteurastukseen lampaitaan myyneille: "Ymmärrystä ei liikene pätkän vertaa!"

    • Lampuri Annaelina Kotilaisen mielestä lammastilan kannattaa panostaa hyvään eläinainekseen ja jalostukseen, jotta teuraista saa parhaan mahdollisen hinnan laillisin tavoin.

      Kotimaiselle lailliselle halalille ei riittänyt Savossa kysyntää, koska laitonta saa halvemmalla – Punkalaitumella kauppa muslimien kanssa sujuu jouhevasti

    • Valtaosa maailmalta Suomeen tuotavasta lampaanlihasta on halal-teurastettua. Arkistokuva suomalaisista karitsanruhoista teurastamolla.

      Uusi eläinten hyvinvointilaki estäisi halal- ja shechita-teurastukset Suomessa – uskonnolliset yhteisöt: islamofobiaa ja ihmisoikeuksien rikkomista

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys