• Viljankuivausta yhteispelillä ja bioenergian voimin – ”Viljelijän ammatissa tarvitaan jatkuvaa uudistumista ja eteenpäin katsomista”

    Kahden nivalalaistilan yhteiskuivuri hyödyntää uutta teknologiaa ja uusiutuvaa energiaa. Investointi on jatkoa ylisukupolviselle yhteistyölle.
    Kuivuritornin puurakenteet saatiin teetettyä naapurin timpurilla. Myös viljelijät Antti Niemelä (vas) ja Ossi Erkkilä itse ovat käyttäneet paljon aikaa rakennustöihin.
    Kuivuritornin puurakenteet saatiin teetettyä naapurin timpurilla. Myös viljelijät Antti Niemelä (vas) ja Ossi Erkkilä itse ovat käyttäneet paljon aikaa rakennustöihin.  Kuva: Hanna Perkkiö
    Maatalous|Maatalouskoneet
    18.8.202206:00
    Hanna Perkkiö
    Nivala

    Nivalan Erkkisperällä Ossi Erkkilän ja Antti Niemelän tiloilla puintikauteen valmistaudutaan tänä vuonna erityisissä tunnelmissa. Naapuritilat ovat ottamassa käyttöön uuden yhteiskuivurin, jonka hankinta ja rakentaminen on merkinnyt viljelijöille isoa investointia ja lukemattomia työtunteja.

    Erkkilä kuvailee tunnelmaa nyt odottavaksi. Uuden edessä tarvitaan malttia kokeilla ja opetella.

    "Tässä on mukana paljon uutta tekniikkaa. Automaatiota hyödynnetään monissa toiminnoissa.”

    Uusi yhteiskuivuri on tilavuudeltaan 840 hehtolitraa, ja se korvaa vanhan, 290 hehtolitran vetoisen kuivurin. Samalla vaihtuu lämmönlähde. Kun vanha kuivuri toimi kevytöljyllä, uudessa lämpöä tuottaa hakkeella toimiva 1600-kilowattinen biouuni.

    Nykyisessä maailmantilanteessa öljystä luopuminen on ilmeisen perusteltu valinta. Laskelmat puolsivat ratkaisua kuitenkin jo kauppoja tehtäessä vuoden 2020 kesällä, vaikka öljyn hinta oli tuolloin alhaalla. Kaasu-uuniakin kerettiin harkita, mutta vaaka kallistui hakkeen puolelle.

    "Hakeuuni on investointina kalliimpi kuin öljyä käyttävä, mutta joissain tapauksissa erotus on maksettu alle kymmenessä vuodessa”, Niemelä toteaa.

    Tämä on aika lailla sopivan kokoinen kahden tilan tarpeisiin.

    Käyttökustannuksissa on monta tila- ja tilannekohtaista muuttujaa. Karkealla laskutoimituksella Erkkilä ja Niemelä kuitenkin arvioivat, että biouunin polttoainekulut ovat noin neljäsosa siitä, mitä vastaavan energiamäärän tuottaminen maksaisi öljyä käyttämällä.

    Tarvittavasta hakkeesta osa saadaan tilojen omista metsistä, osa ostetaan ulkopuolelta. Saatavuudessa ei toistaiseksi ole ilmennyt ongelmia, mutta hinnannousulta eivät hakkeen käyttäjätkään ole välttyneet. Erkkilä kertoo, että tarkoitus on alkuvaiheessa sekoittaa polttoaineen sekaan kokeeksi hieman turvetta.

    Peltomaisemassa kohoava 27-metrinen kuivuri on Erkkilän kylän uusi maamerkki.
    Peltomaisemassa kohoava 27-metrinen kuivuri on Erkkilän kylän uusi maamerkki. Kuva: Hanna Perkkiö

    Uuden kuivurin hankinta on ollut Erkkilän ja Niemelän harkinnassa jo pidempään, sillä vanhassa kapasiteetti alkoi käydä jo riittämättömäksi.

    Vuoden 2019 syksyllä puintikauden jälkeen naapurukset päättivät vihdoin tarttua asiaan. Kilpailutukset ja hankinta saatiin tehtyä seuraavaan kesään mennessä, rakennustyöt valmistuivat vuosi sitten, ja laitteiden asennustöitä on tehty vielä näihin päiviin asti.

    Aina 27 metriin kohoava kuivuritorni on nyt kulmakunnan uusi maamerkki. Vaikka kuivuri palvelee varsinaisessa tehtävässään vain osan vuodesta, käyttöä rakennukselle riittää myös siemenlajittelussa ja varastona.

    "Tämä on aika lailla sopivan kokoinen kahden tilan tarpeisiin. Jos olisi tehty erikseen kaksi pienempää kuivuria, se olisi tullut joka tapauksessa kalliimmaksi”, viljelijät toteavat.

    Yhteistyöhön on tiloilla totuttu, sillä tähän asti käytössä ollut yhteiskuivuri rakennettiin jo edellisen sukupolven aikana vuonna 1977. Kylien ja maamiesseurojen yhteisillä kuivureilla toki on jo vanhastaan ollut pitkät perinteet.

    Antero Erkkilä (keskellä) rakennutti taustalla näkyvän vanhan kuivurin yhdessä naapuritilan kanssa vuonna 1977. Vähintään puoli vuosisataa on myös uuden kuivurin määrä palvella, toteavat Antti Niemelä (vas.) ja Ossi Erkkilä.
    Antero Erkkilä (keskellä) rakennutti taustalla näkyvän vanhan kuivurin yhdessä naapuritilan kanssa vuonna 1977. Vähintään puoli vuosisataa on myös uuden kuivurin määrä palvella, toteavat Antti Niemelä (vas.) ja Ossi Erkkilä. Kuva: Hanna Perkkiö

    Erkkilä tuli tilan omistajaksi vanhempiensa rinnalle vuonna 2002, ja vajaat kymmenen vuotta sitten hän osti tilan kokonaan itselleen. Viljelyn lisäksi tilalla kasvatetaan lihakarjaa. Niemelän tilalla sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2006, ja nykyään se on keskittynyt kasvinviljelyyn. Tilojen yhteenlaskettu viljanviljelyala on noin 300 hehtaaria.

    Kuivurin käyttö on tarkoitus saada sujumaan jouhevalla vuorottelulla, joka sanattoman sopimuksen pohjalta on kaksi peräkkäistä kuivaussatsia tilaa kohti. Kapasiteettia kuitenkin riittää, sillä uudessa kuivurissa eräkoko on kolminkertainen entiseen verrattuna.

    Erkkilä ja Niemelä pitävät investointia yhtenä osoituksena siitä, että viljelijän ammatissa tarvitaan jatkuvaa uudistumista ja eteenpäin katsomista. Se antaa myös motivaatiota työntekoon.

    "Kyllä tämä varmasti tuo toimintaan uutta, ja jotain sellaistakin, mistä tässä vaiheessa ei tiedetäkään”, naapurukset tuumaavat.

    Avoimet ovet Nivalan maaseutunäyttelyn yhteydessä 19.–20.8.

    Kuivurin tekniset tiedot

    Antti-alipainekuivuri 83MF4P

    Tilavuus: 838hl

    Ultima-ohjauskeskus automaattisella kosteudenmittauksella

    Optivol-vajaaeräautomatiikka

    Lämmönlähteenä 1600 kW:n alipainebiouuni Ala-Talkkarin palopäällä

    Pakettikuivuri 4×5 tilavuus: 822 m³

    2,5 m x 2 m varasto/lajittelija siiloilla

    Alleajo 3,0 m x 3,0 m siilot

    Pyörösiilot D7,5 m 2x485 m³

    Kokonaissiilotilavuus: 1792 m³

    Kaatoallas Skandian kolakuljettimella

    Antti-elevaattori E120 26.7 m

    Lue lisää:

    Keski-Suomessa toivotaan kuivaa syksyä: ”Märkä puintiaika nostaa kustannuksia äkkiä rajusti”

    Kuivurin täsmätekniikalla säästää jopa 15 prosenttia polttoainekuluissa

    Artikkelin aiheet
    viljankuivaus
    bioenergia
    Nivala
    maatalousinvestointi
    yhteistyö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta