LOHJA (MT)
Karjalohjalainen Jorma Jaakkola on viljellyt omenaa tasan 35 vuotta. Kulunut talvi oli hänen uransa pahin: puita kuoli enemmän kuin koskaan.
Syksy oli niin märkä, etteivät hiekkapitoinen maa ja tarhojen sijainti rinteillä auttaneet. Vesi lotisi tarhassa kävelevän askelten alla, Jaakkola kertoo.
”Sitten lumi tuli märkään maahan yhtenä yönä ja pysyi. Puut eivät ehtineet tuleentua yhtään.”
Kotimaiset, kestäviksi kehutut lajikkeet kokivat nekin isoja tappioita.
Jaakkolan tarhassa pitäisi kasvaa 8 300 puuta, mutta todellinen luku on talven jälkeen pienempi.
Omenan viljely on vuosikymmenten mittaan muuttunut melkoisesti.
”Alussa puut istutettiin kolmen metrin välein ja riviväli oli viisi metriä”, Jaakkola kertoo. Nyt taimiväli on 1,5 ja riviväli 4 metriä.
Puut ovat nykyään aivan eri näköisiä kuin muinoin, pienikokoisia, kääpiöivään perusrunkoon ympättyjä. Ne ovat helppohoitoisempia kuin entiset suuret.
Jaakkolalla itsellään on pariakymmentä lajiketta. Hänen perustamansa Herkku Tarhat Oy pakkaa kymmenen viljelijän sadon ja yhteensä 25:ttä lajiketta.
”Siinä on 20 liikaa”, Jaakkola sanoo.
Kuluttajat haikailevat vanhoja lajikkeita, kuten Kanelia ja Antonovkaa, mutta Jaakkolan mukaan ne ovat menettäneet kaupallisen merkityksensä. ”Kaupat haluavat hyllyyn korkeintaan neljää lajiketta.”
Jaakkolan itsensä makuun sopivat parhaiten vanhat Punainen Melba ja Lobo. Amarosa, Santana ja Rubinolakin maistuvat.
”Omenan viljely Suomessa voitaisiin kymmenkertaistaa, jos niitä ei tuotaisi niin vietävästi”, Jaakola sanoo.
Hän kertoo esimerkin lähimarketista. Myynnissä oli kahtatoista tuontilajiketta eri puolilta maailmaa – juuri parhaaseen kotimaisen omenan satoaikaan.
SATU LEHTONEN