• Nurmisadot Suomessa taantuneet, keskisato laskenut alle viiden tonnin

    Nurmi on hyvä hiilensitoja, mutta vain, kun sekä maan päällä että alla kasvaa kunnolla kasvimassaa.
    Tilaajalle
    Laadukas säilörehu on lypsylehmän ruokinnan perusta.
    Laadukas säilörehu on lypsylehmän ruokinnan perusta. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Kasvintuotanto
    5.4.202407:00
    Satu Lehtonen

    Monissa hankkeissa on pyritty tehostamaan suomalaista nurmentuotantoa. Säilörehun satotavoitteeksi on usein asetettu kymmenen tonnia kuiva-ainetta kesässä. Todellisuus on kuitenkin toinen.

    Nurmiviljely on viime vuosina pikemminkin taantunut. Keskisadot ovat painuneet alle viiden kuiva-ainetonnin, Hankkijan tutkimuspäällikkö Juha Salopelto kertoo. Hän on kehityksestä huolissaan.

    Salopelto on vetänyt Hankkijan Kasvuohjelma-tutkimusta vuosikymmenet. Viime vuosina tutkimuksessa on panostettu erityisesti nurmeen. ”Mistään muualta ei tuotantopanoksille voi saada niin hyvää vastinetta kuin nurmiviljelyssä”, hän toteaa.

    Ohjelman tuoreimmat tulokset on tiivistetty tavoitteiden neliapilaksi: nurmesta kaksi tonnia lisää satoa, hyvä ruokinnallinen laatu, hyvä kannattavuus sekä nurmen muuttaminen hiilinieluksi.

    Salopelto esittelee neljän viime vuoden tuloksia Mäntsälässä sijaitsevilta koeruuduilta.

    Vertailtavina olivat niin sanottu kevyt lannoitusratkaisu sekä kasvuohjelman mukainen lannoitus. Kummassakin lannoituksen pohjana oli lietelanta.

    Kevytratkaisussa annettiin pelkkä typpitäydennys salpietarilla. Kokonaistyppimäärä oli 160 kiloa. Fosfori ja kalium tulivat lannasta. ”Tämä on se hyvin tavallinen tapa Suomessa”, Salopelto toteaa.

    Kasvuohjelma-vaihtoehdossa lannan ravinteita täydennettiin moniravinteisella Y3-lannoitteella. Typpeä kasvusto sai kesän aikana 240 kiloa.

    Jälkimmäinen ratkaisu oli selkeästi kalliimpi. Tämän hetken hinnoilla kevytratkaisun lannoitekustannus oli 229 euroa hehtaarille, toisen 498 euroa.

    ”Tässä vaiheessa moni miettii, että nyt kyllä se Hankkija myy ihan liian kallista ratkaisua”, Salopelto toteaa. Neljän vuoden laskelmien perusteella lannoitelisä kuitenkin maksoi itsensä takaisin.

    Laskelmassa tavoitteena oli yhden robotin ja 60 lypsävän navetan vuotuinen säilörehun tarve.

    Kevytratkaisu tuotti neljän vuoden keskiarvona 4 775 kiloa kuiva-ainetta hehtaarilta, kasvuohjelma 7 175 kiloa.

    Kustannusten laskennassa käytettiin Valion tuotantokustannuslaskuria, johon tuotantopanosten lisäksi syötetään muun muassa työkustannus ja pääomat.

    Kevyen lannoituksen mallissa säilörehun kuiva-ainekilon tuotantokustannus oli 30,6 senttiä kuiva-ainekilolta. Runsaammin lannoitetun sadon vastaava lukema oli 23,1 senttiä per kuiva-ainekilo.

    Laskelmassa tavoitteena oli yhden robotin ja 60 lypsävän navetan vuotuinen säilörehun tarve. Ensimmäisessä vaihtoehdossa sen tuottamiseen tarvittiin peltoa 96 hehtaaria, toisessa 65. Ero työmäärässä on näillä lukemilla suuri: ”31 lisähehtaaria on iso lämiskä lähteä niittämään”, Salopelto toteaa.

    Toisessa vaihtoehdossa 31 hehtaaria peltoa vapautuu vaikkapa myyntikasvien tuotantoon.

    Iso nurmisato sitoo parhaiten hiiltä.
    Iso nurmisato sitoo parhaiten hiiltä. Kuva: Markku Vuorikari

    Myös rehun laadussa oli eroa.

    Kevytratkaisun tuottaman säilörehun valkuaispitoisuus oli 145 grammaa kilossa, voimaperäisemmin lannoitetun 155 grammaa kilossa.

    Valkuaistäydennystä tarvitaan siis kevyemmin lannoitetun rehun kanssa selvästi enemmän.

    Kun säilörehun lisäksi lasketaan mukaan vilja, rypsirouhe ja kivennäinen, 60 lehmän navetassa vuoden ruokinta maksoi kevytratkaisulla 24 500 euroa enemmän vuodessa kuin käytettäessä runsaampaa lannoitusta.

    Juurimassasta noin 40 prosenttia on hiiltä.

    Runsas nurmisato kasvattaa runsaan juurimassan. Siitä noin 40 prosenttia on hiiltä, jonka kasvi on sitonut ilmasta, Salopelto kertoo.

    Kasvuohjelmassa hiilen sidontaa on tutkittu muun muassa Maaningan koekentillä 2021–2025.

    Orgaanisen aineksen määrä määriteltiin maasta kahdesta syvyydestä, välillä 0–20 senttiä ja välillä 20–40 senttiä.

    Kun nurmisato nousi lannoitusta tehostamalla kaksi tonnia hehtaarilta, maan ylimmän kerroksen orgaanisen aineksen pitoisuus nousi 2,5 prosentista 3,1 prosenttiin. Syvemmällä nousu oli 1,3 prosentista 2,2 prosenttiin.

    Nykyisillä alle viiden tonnin nurmisadoilla ei Salopellon mukaan millään päästä siihen, että nurmituotanto olisi nettohiilensitoja. Se onnistuu vain tehokkaalla viljelyllä ja runsailla hehtaarisadoilla.

    Lisää aiheesta
    • Maitotilan rehustuksen perusta syntyy säilörehupellolla.

      ”Nurmituottaja, älä säästä itseäsi konkurssiin vaan lannoita oikein”, Hankkijan tutkimuspäällikkö kehottaa

    • 60 lehmän tilalla viivan alle voi parhaimmillaan jäädä jopa 30 000 lisäeuroa nurmituotantoa tehostamalla

    • Ylitorniolaisella maidontuottajalla Mikko Savikujalla on vuonna 2014 valmistuneessa kahden robotin pihatossaan 138 lehmää. Nuorkarja on sijoitettu vanhaan navettaan. Hän sanoo olevansa tyytyväinen karjan tuotantotuloksiin, onhan keskituotos noin 14 000 kiloa ja päivätuotos 46 kiloa.

      Maidontuotanto | Mikko Savikujan navetta sijaitsee Suomessa mutta suurin osa säilörehunurmista Ruotsissa – ”Suomessa samoja EU-asioita tulkitaan tiukemmin”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle