• Peltotöissä on ollut työläs alkukesä Uuraisilla: "Heti kun kylvöt saatiin tehtyä, alkoi rehunteko"

    Raskaiden sateiden takia toukotöissä kului kokonainen kuukausi.
    Tomi Ahonen Uuraisilta uskoo, että kesän ensimmäinen rehusato valmistuu juhannukseksi.
    Tomi Ahonen Uuraisilta uskoo, että kesän ensimmäinen rehusato valmistuu juhannukseksi. Kuva: Petri Blomqvist
    Maatalous
    19.6.201919:00
    Jukka Koivula

    Maanviljelijä Tomi Ahonen Uuraisten Kyynämöisten kylästä on viettänyt alkukesästä runsaasti aikaa pelloillaan.

    "Ensimmäisen kerran pelloille päästiin toukokuun alussa, mutta raskaiden sateiden takia toukotöissä kului kokonainen kuukausi. Vettä tuli yhteensä 80 milliä", Ahonen kertoo.

    Heti kun kylvöt saatiin tehtyä, alkoi rehunteko.

    "Paripyörät tiputettiin keskelle pihaa, vaihdettiin traktoriin niittokone kiinni ja jatkettiin matkaa. Onhan tämä alkukesä ollut työläs ja raskas", Ahonen sanoo.

    Rehunteko aloitettiin viime lauantaina. Ahonen arvioi, että ensimmäinen rehusato valmistuu lähipäivinä.

    "Jos säät tai koneviat eivät yllätä, pääsee juhannuksen viettoon näistä töistä rauhassa. Kieltämättä tässä tarvitseekin muutaman päivän palautumiseen", uuraislaisviljelijä kommentoi.

    Tomi Ahosen isännöimällä Koivurannan tilalla on 60 lypsävää lehmää. Nuorkarja mukaan lukien karjan kokonaispääluku on 110.

    135 peltohehtaarista suurin osa on nurmella. Viljelyssä on myös kauraa ja kevätvehnää.

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    rehunteko
    maanviljelijä
    Uurainen
    peltotyöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle