• Atria aloittaa muutosneuvottelut Sahalahden tehtaallaan ‒ 130 työntekijän tehdas saatetaan sulkea

    Yhtiö tavoittelee suunnitelluilla toimenpiteillä yhteensä noin 5 miljoonan euron vuotuisia säästöjä.
    Kuva tammikuulta Atrian uuden siipikarjatehtaan rakennustyömaalta Nurmosta.
    Kuva tammikuulta Atrian uuden siipikarjatehtaan rakennustyömaalta Nurmosta. 
    Maatalous|Elintarviketeollisuus
    19.9.202214:35
    Sari Penttinen

    Atria Oyj käynnistää yt-neuvottelut Atria Suomen broilerituotannon tuottavuuden parantamiseksi yhtiön Sahalahden tehtaalla.

    ”Muuttuneessa toimintaympäristössä sekä kilpailu- ja markkinatilanteessa Atrian tavoitteena on parantaa siipikarjaliiketoiminnan kilpailukykyä, kannattavuutta ja lisätä teollisen toiminnan tehokkuutta”, yhtiö kuvailee tiedotteessaan.

    Ensimmäisessä vaiheessa Atria aloittaa yt-lain mukaiset muutosneuvottelut Sahalahden siipikarjayksikössä. Neuvotteluissa tarkastellaan Sahalahden tehtaan mahdollista sulkemista ja ne koskevat koko Sahalahden tehtaan henkilöstöä, eli noin 130 henkilöä.

    Käynnistettävät muutosneuvottelut eivät koske Atrian muita tuotantolaitoksia. Yhtiö tavoittelee suunnitelluilla toimenpiteillä yhteensä noin 5 miljoonan euron vuotuisia säästöjä. Säästöjen arvioidaan toteutuvan 2024 loppuvuodesta lähtien.

    Toisessa vaiheessa käynnistetään yt-lain mukaiset muutosneuvottelut Nurmon siipikarjayksikössä. Näiden neuvotteluiden tavoitteena on valmistautuminen uuden siipikarjatehtaan käyttöönottoon ja varautuminen työtehtävien ja toimintatapojen uudistumiseen.

    Vaihdettu klo 14.52 otsikon yt-neuvottelut muutosneuvotteluiksi

    Lue myös:

    Lisää aiheesta
    • Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn on tyytyväinen yhtiön tämänhetkiseen tilanteeseen.

      Talous | Atrian liikevaihto kasvoi ja tuloskehitys vahvistui ‒ tuottajahinnoissa yhä nostopainetta

    • Atrian kasvattaa investoinnillaan siipikarjanlihan tuotantokapasiteettia noin 40 prosenttia.

      Elintarviketeollisuus | Atrian jätti-investointi etenee: Nurmon siipikarjatehdas harjakorkeudessa

    Artikkelin aiheet
    Atria
    muutosneuvottelut
    Sahalahti
    teollisuus
    siipikarjatuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle