• Maatilojen velat tuplaantuneet – kasvavat varallisuutta nopeammin

    Tilastokeskuksen mukaan suurimmalla osalla tuotantosuunnista velan määrä on kasvanut varallisuutta nopeammin. Siipikarjatilojen velat ovat kasvaneet kymmenessä vuodessa keskimäärin 100 000 eurosta noin 270 000 euroon.
    Siipikarjatilat ovat maatiloista velkaisimpia.
    Siipikarjatilat ovat maatiloista velkaisimpia. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    21.3.201714:30
    Tuure Kiviranta

    Maatilojen keskimääräinen velka on kasvanut vuodesta 2004 vuoteen 2015 noin 39 000 eurosta lähes 75 000 euroon.

    Suurimmalla osalla tuotantosuunnista velan määrä on kasvanut varallisuutta nopeammin, mikä näkyy nettovarallisuuden pienenemisenä.

    Nettovarallisuuden lasku on ollut nopeampaa eläintuotantoon suuntautuneilla tiloilla kuin kasvinviljelyyn keskittyneillä tiloilla.

    Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen vuoden 2015 maa- ja metsätalousyrittäjien taloustilastosta.

    Maatalouden velan määrä on kasvanut eniten lypsykarjatiloilla, joilla oli vuonna 2015 tilakohtaista velkaa noin 161 000 euroa, kun velan määrä vuonna 2004 oli keskimäärin 57 000 euroa.

    Sika- ja siipikarjatiloilla velat ovat yli kaksinkertaistuneet. Niillä oli velkaa lähtökohtaisesti enemmän kuin muilla tiloilla, mutta se on vuosina 2004–2015 kasvanut kuitenkin hieman muita tiloja hitaampaa tahtia.

    Siipikarjatilojen velat ovat kasvaneet 100 000 eurosta noin 270 000 euroon. Sikatiloilla reilusta 100 000 eurosta noin 220 000 euroon.

    Viljatiloilla velan määrä on lähes kaksinkertaistunut vuosien 2004–2015 aikana noin 23 000 noin 44 000 euroon.

    Muuhun kasvintuotantoon suuntautuneilla tiloilla tilakohtainen velka on kasvanut keskimäärin 26 000 eurosta noin 37 000 euroon.

    Artikkelin aiheet
    maatilat
    velka
    maatalous
    Tilastokeskus
    varallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle