• Sikatilojen nälkävuosi päättymässä

    Sianlihan hintoihin saadut korotukset ja ennustettu rehun halpeneminen tuovat tiloille toivoa paremmasta. Taloudelliset vaikeudet ovat kuitenkin vähentäneet sikatilojen investointeja. Niiden määrä voi puolittua vuoteen 2025 mennessä.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    11.6.201212:00
    MT toimitus

    Viime vuosi oli sikatiloille yksi huonoimmista, mutta parempaa saattaa olla vihdoin luvassa, arvioi toimitusjohtaja Ari Nopanen Pro Agria Lihaosaamiskeskuksesta.

    ”Monena vuonna osa vuodesta on ollut parempi, mutta viime vuonna hintasuhde oli huono läpi vuoden”, Nopanen totesi sikatilojen tulosseminaarissa Seinäjoella viime viikon torstaina.

    Vaikea tilanne näkyi myös malttina investoinneissa. Viime vuonna myönnettiin avustusta vain 30 sikalahankkeelle.

    ”Pientä valoa on kuitenkin nähtävissä. Hintoihin on saatu maltillisia korotuksia ja rehun hinnan ennustetaan ehkä laskevan.”

    Nopanen totesi myös, ettei tuontilihaa saa enää yhtä halvalla kuin jonkin aikaa sitten.

    Artikkelin aiheet
    sikatilat
    sianliha
    maatalous
    tuotantokustannukset
    investoinnit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle