• Pitkät sopimuksethelpottaisivat

    Maatalous
    12.8.201516:00
    Rea Peltola

    ”Luomuviljaa tulee nyt hiukan liikaa”, kertoo MTK:n luomuvaliokunnan puheenjohtaja Arto Hanelius.

    ”Kysyntä kotimaassa on pysynyt samana tai kasvanut vähän”, hän sanoo.

    Luomuviljan hinta seuraa tavanomaisen viljan hintoja, mutta hitaammin. Vientiä tarvitaan.

    Haneliuksella on kasvinviljelytila Tuusulassa.

    ”Olemme viljelleet 15 vuotta vehnää joka vuosi. Tänä vuonna vehnää ei kannattanut kylvää”, hän sanoo.

    ”Lannoitteen hinta nousi ja vehnän hinta laski.”

    Viljojen sijaan kylvettiin valkuaiskasveja.

    ”Pitkät sopimukset helpottaisivat tuotannon suunnittelua.”

    Tuotanto ei kasva nopeasti, vaikka viime kesänä kaurasta sai kohtuuhintaisia sopimuksia. Sertifioitu kauransiemen on kallista.

    Kate menee siemenhankintoihin, jos kaikki siemen ostetaan.

    Viljelijän kannattaa viljellä itse seuraavan vuoden siemenkaura. Vasta vuoden kuluttua hän pääsee myymään.

    Tällä hetkellä Haneliusta huolestuttaa eniten luomutukien maksatusten venyminen yli vuodenvaihteen.

    Rea Peltola

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    luomuvilja
    maatalous
    viljely
    sopimukset
    Tuusula
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle