• Sadetuksesta tulossa uusi normaali – huolelliset kannattavuuslaskelmat ovat kuitenkin tarpeen

    Tällä hetkellä kalustoa on lähinnä erikoiskasvinviljelytiloilla.
    Tilaajalle
    Sadetukseen ryhtymisessä kannattaa tehdä tarkat laskelmat sekä miettiä yhteistyötä.
    Sadetukseen ryhtymisessä kannattaa tehdä tarkat laskelmat sekä miettiä yhteistyötä. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Kasvintuotanto
    20.6.202311:52
    Niko Rytsä

    Rankat helteet jatkuvat. Korkea lämpötila ja kuivuus ovat kurittaneet viljelyksiä koko alkukesän. Haastavat sääolosuhteet ovat säätiedotteiden mukaan edelleen jatkumassa.

    Yksi merkittävä ratkaisu kuumiin ja kuiviin kesiin on sadetus.

    ”Viljakasvien sadetus on Suomessa vielä harvinaista herkkua”, kertoo MTK:n vilja- ja öljykasvien asiantuntija Max Schulman.

    Kalustoa löytyy tiloilta, joilla on erikoiskasvien tuotantoa. Esimerkiksi sokerijuurikkaan viljelijöillä on jo olemassa olevaa konekantaa.

    Schulman neuvoo viljelijöitä yhteistyöhön. ”Sadetuskalusto on suuri investointi, joten esimekiksi sadetusosuuskunnat voisivat olla hyvä ratkaisu.”

    Myös logistiikka ja sadetukseen soveltuvien vesialueiden sijainti vaikuttavat kastelun mahdollisuuksiin, Schulman toteaa.

    ”Sadetuskalustoinvestoinnille sekä itse sadetustoimenpiteille kannattaa tehdä huolelliset laskelmat. Hyvä pumppu ja siihen sopiva traktori riittävän pienellä kulutuksella on hyvä alku.”

    Sadetuksesta on Schulmanin mukaan tulossa uusi normaali.

    ”Logistiikka ja sadetukseen soveltuvien vesialueiden sijainti vaikuttavat kastelun mahdollisuuksiin.”

    Vesienhallintaan liittyy kuitenkin rajoituksia. Ohjeistus veden käyttöön löytyy vesilaista.

    Vesilaissa todetaan, että jos vesistöstä ei riitä vettä kaikille sitä 1 momentin mukaiseen käyttöön tarvitseville, kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi hakemuksesta päätöksellään rajoittaa vesialueen veden ottamista ottaen huomioon vettä käyttävien tarpeet.

    Päätöksessä on määrättävä, ovatko annetut määräykset voimassa toistaiseksi vai määräajan. Määräyksiä voidaan muuttaa olosuhteiden muuttuessa uudella päätöksellä.

    Lupa tarvitaan esimerkiksi näille vesitaloushankkeille

    Isot tai yhteiskäytössä olevat laiturit

    Venesatamat

    Kulkuväylät ja muut vesiliikennealueet

    Vesijohdon, viemärin ja kaapelin rakentaminen yleisen vesikulkuväylän ali

    Sillan rakentaminen yleisen vesikulkuväylän yli

    Vesivoimalaitoksen rakentaminen

    Padon rakentaminen ja vesistön säännöstely

    Keskivedenkorkeuden muuttaminen

    Vesistön kunnostus tai kalataloudellinen kunnostus

    Vesialueen ruoppaus ja täyttö, kun ruoppausmassan määrä ylittää 500 kuutiota

    Veden ottaminen, kun veden määrä ylittää 250 kuutiota vuorokaudessa

    Myös olemassa olevien rakenteiden muuttamiseen voi tarvita luvan.

    Jos olet epävarma luvantarpeesta, pyydä lausunto alueelliselta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta (ely-keskus).

    Lisää aiheesta
    • ”Sadettimella tykitetty vesi on suolatonta murtovettä. Parhaimmillaan yhdellä vedolla saadaan tehtyä noin kolme hehtaaria”, sanoo Wikström.

      Kasvintuotanto | Video: Sadetin tykittää vettä kuivuudesta kärsiville pelloille Salossa – ”Kastelusta saadaan tällä kasvukaudella erityisen suuri hyöty”

    • Center pivot on kuivemmissa maissa yleinen ratkaisu suurten pinta-alojen kasteluun.

      Kuumat kesät lisäävät pelloilla sadetuksen tarvetta – Koneviesti tutustui Suomen ensimmäiseen center pivot -kastelulaitteeseen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle