• Koskettavat kuvat karjanhoidosta kertovat syvistä tunteista ja arkisesta aherruksesta

    Maatalousmuseon järjestämän kuvakilpailun voittajat on valittu.
    Kuva: Tarja Jalkanen
    Maatalous
    10.9.202022:50
    Terhi Pape-Mustonen

    Suomen maatalousmuseo Sarka järjesti 10.2.–31.5.2020 nautakarja-aiheisen valokuvakilpailun maatiloille ja muille karjan parissa työskenteleville. Sen tavoitteena oli kerätä museon kokoelmiin kuvia 2020-luvun karjatilojen arjesta.

    Kilpailuun osallistui kaikkiaan 248 kuvaa. Kuvia saatiin yhteensä 42 eri kuvaajalta ja maantieteellisesti ympäri Suomen.

    Voittajat on nyt valittu. Kilpailussa oli kuusi sarjaa ja kustakin palkittiin yksi kuva 300 euron palkinnolla.

    Voittajat valitsi Sarka-museon henkilökunnasta koostuva raati, eli museonjohtaja Sami Louekari, kokoelmapäällikkö Juha Hirvilammi ja näyttelyamanuenssi Iina Wahlström.

    Raati kiitteli kokonaisuudessaan kilpakuvien rehellistä ja arkista otetta aiheeseen. Kilpakuviin liittyi koskettavia tarinoita, tiedonvälittämisen halua, suuria tunteita, ammattiylpeyttä ja huumoria.

    Kuva: Sanna Vuorinen

    1. Arkiset askareet

    Sarjan voitti Sanna Vuorinen Raumalta kuvallaan ”Pöydän täydeltä”.

    Kuvassa karjanhoitaja työntää pienkuormaajalla säilörehua ruokintapöydällä. Raati totesi kuvassa hienosti yhdistyvän visuaalisuuden ja dokumentaarisen luonteen. Kuva antaa osviittaa, millaista suuren karjan kanssa työskenteleminen on.

    Kuva: Paula Tossavainen

    2. Ristiriitainen tilanne

    Sarja voitti Paula Tossavainen Kiuruvedeltä kuvallaan ”Ponnistuksen jälkeen”, jossa isä ja tytär lypsävät poikimisen jälkeen halvaantunutta lehmää.

    Lehmä ei pääse ylös, mutta vasikalle on saatava elintärkeää ternimaitoa. Huoli ja suru kanavoituu arkiseksi työksi.

    Kuva: Markku Ruuska

    3. Tunteet pelissä

    Sarjan voitti Markku Ruuska Äänekoskelta jopa humoristisella kuvallaan ”Poijitus jännittää”.

    Kolmen lapsen kopla seuraa miten poikimisen etenemistä varmistetaan. Tunteiden kirjo on luettavissa suoraan kuvattavien – niin lasten, kuin karja-ammattilaisenkin – kasvoilta.

    Kuva: Tarja Jalkanen

    4. Ammattilaisen ote

    Sarjan voitti Tarja Jalkanen Suonenjoelta kuvallaan ”Lomittajat tositoimissa”. Sonnipojan maailmaan saattaminen vaatii kahden lomittajan apua. Työn fyysisyys välittyy katsojalle kuvassa, jonka sommittelu korostaa toimintaa.

    Kuva: Marketta Dahlberg

    5. Säiden armoilla

    Sarjan voitti Marketta Dahlberg Karttulasta kuvallaan ”Pakkasaamuna veräjällä”.

    Kuvassa lehmät odottavat aamulypsylle pääsyä syyskuisena pakkasaamuna. Raatia viehätti kuvan odottava tunnelma sekä lähes maalauksellinen aamuvalo; veräjän kurainen edusta kuitenkin muistuttaa arjen haasteista.

    Kuva: Mari Parpala

    6. Monessa polvessa

    Sarjan voitti Mari Parpala Rovaniemeltä. Simossa kuvatussa kuvassa ”Tervehdys”, kohtaavat kuvaajan isoisä ja tilan vanhin lehmä. Kuvasta välittyy kuvaajan arvostus sitä lempeyttä, elämänviisautta ja varmuutta kohtaan, jota kummastakin kuvatusta huokuu.

    Osa kilpailuun osallistuneista kuvista koostetaan näyttelyksi Suomen maatalousmuseo Sarkaan kesäksi 2021. Kaikki kilpailuun osallistuneet kuvat on tallennettu museon arkistoon.

    Artikkelin aiheet
    valokuvakilpailu
    maatalous
    karjanhoito
    Suomen maatalousmuseo Sarka
    valokuvaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle