• Maitotiloja tuhoutuu liekkeihin Australiassa – maastopalojen pelätään surmanneen tuhansia karjoja

    Tuotannon palauttaminen ennalleen vie vuosia.
    Maastopalot värjäsivät taivaan punaiseksi laitumen yllä New South Walesissa Australiassa sunnuntaina.
    Maastopalot värjäsivät taivaan punaiseksi laitumen yllä New South Walesissa Australiassa sunnuntaina. Kuva: Saeed Khan / Lehtikuva
    Maatalous
    7.1.202013:30
    Tuure Kiviranta

    Australian maastopalot iskevät maan maidontuotantoon.

    Palot riehuvat alueilla, joilla on kärsitty kuivuudesta jo kolme vuotta. Uutistoimisto Reutersin mukaan maastopaloalueilla on tuotettu kolmannes Australian maidosta.

    Tarkkoja arvioita palojen maatiloille tekemistä vahingoista ei vielä ole, mutta alustavasti niiden arvioidaan tuhonneen tuhansia karjoja.

    Monet tiet on suljettu palojen takia, joten rehujen toimittaminen tiloille on hankalaa.

    Reutersin tietojen mukaan paloissa on kuollut etenkin nuorkarjaa, joten vaikutukset näkyvät vielä vuosia ennen kuin tuotanto voi palata ennalleen.

    Jo ennen tulipaloja Australian maidontuotannon arvioitiin jäävän pienimmäksi 22 vuoteen kuivuuden takia.

    Australia on maailman seitsemänneksi suurin maidonviejämaa. Vienti kohdistuu pääasiassa Aasiaan.

    Maastopalot ovat riehuneet Australiassa jo viikkoja. Ne ovat polttaneet yli kuusi miljoonaa hehtaaria maata tappaen villieläimiä sekä karjaa.

    Palot ovat vaatineet 24 ihmishenkeä.

    Artikkelin aiheet
    Australian maastopalot
    maidontuotanto
    karja
    maitotilat
    kuivuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle