Asiantuntija: Ehdollisuus on maatalouspolitiikan uutta tuulta

Vuosi vaihtui ja samalla myös yhteisen maatalouspolitiikan kausi.

Äkkiä katsottuna kehikko on entisenlainen, vaikuttava, vaikeaselkoinen ja monimutkainen. Mutta sitähän se on ollut tähänkin asti. Mikä muuttuu?

”Uudistus tekee yhteisestä maatalouspolitiikasta oikeudenmukaisempaa, vihreämpää ja tulosperusteisempaa. Sillä pyritään takaamaan eurooppalaisille viljelijöille kestävä tulevaisuus ja antamaan maille enemmän joustovaraa mukauttaa toimenpiteitä paikallisiin olosuhteisiin”, toteaa EU-komissio.

Tähän vastaa ”vihreä arkkitehtuuri”. Se on uusi kunnianhimoinen ympäristö- ja ilmastotoimien kokonaisuus, joka pohjautuu ehdollisuudeksi kutsuttuun pakollisten vaatimusten kokonaisuuteen.

Ehdollisuus korvaa täydentävät ehdot. Täydentävien ehtojen tapaan sen noudattaminen on kaikkien EU:n kokonaan ja osittain rahoittamien tukien edellytys.

Vihreään arkkitehtuuriin on valittu toimia, jotka ovat toteuttamiskelpoisia, todellisuuspohjaisia, toimeenpantavissa, ja joilla on tutkimukseen perustuvaa vaikuttavuutta. Mutta mitä enemmän huomioon otettavaa, sitä monimutkaisempi lopputulos.

Kolikon toisena puolena on se, että suomalaisille viljelijöille saadaan käyttöön kaikki tukivälineet ja pystytään kotiuttamaan meille osoitetut EU-varat täysimääräisesti.

Viljelijälle tämä tarkoittaa enemmän noudatettavaa ja muistettavaa – lukuisia päivämääriä, kasvilistoja, muistettavaa, mitä milloinkin saa ja ei saa tehdä. Samalla se tarkoittaa, että mahdollisuuksia toteuttaa omalle tilalle sopivia vihreitä toimia on enemmän. Voi vaikka ruveta hiiliviljelijäksi.

Muuttuuko mikään? Eurooppalaisen kanssaviljelijän kannalta muuttuu paljonkin.

Meille se ei ole iso asia, että on noudatettava vesipuitedirektiivin 11 artiklan 3 kohdan h -alakohtaa. Muille se on valtava muutos.

Kyseessä on fosforin hajakuormituksen vähentäminen, jota lähes kaikki viljelijät ovat tehneet osana vapaaehtoista ympäristökorvausta iät ja ajat. Nyt lannoiterajat ovat osa lainsäädäntöä, ja h –alakohdan kautta myös ehdollisuuden vaatimuksia. Tiukempaa ja kunnianhimoisempaa siis.

Vesipuitedirektiivi, nitraattidirektiivi, lintudirektiivi, luontodirektiivi, kasvinsuojeluaineasetus, torjunta-ainedirektiivi, yleinen elintarvikeasetus, hormonikieltodirektiivi, vasikkadirektiivi, sikadirektiivi ja yleinen tuotantoeläinten suojelua koskeva direktiivi – näiden osasista koostuu puolet ehdollisuudesta, eli lakisääteiset hoitovaatimukset.

Eikä siinä vielä kaikki. Vuonna 2025 mukaan liitetään joukko erilaisia työsuojeluun liittyviä vaatimuksia.

Vaikka direktiivit ovat samoja kaikissa EU-maissa, niitä ei välttämättä ole sovellettu samalla lailla.

Esimerkiksi nitraattidirektiiviä toimeenpannaan Hollannissa vasta nyt. Ja rytinällä. Siitä on seurannut mielenosoituksia ja suoranainen hätä sikäläisten viljelijöiden keskuudessa. Meillä nitraattiin liittyvät velvoitteet ovat olleet voimassa pitkään.

Lainsäädäntö koskee kaikkia kansalaisia. Laiminlyönneistä tulee seuraamuksia, mutta maataloustukien hakijoille tulee niiden lisäksi tukien menetyksiä. Se on tässä kannattavuustilanteessa todella ankaraa, mutta toisaalta: ”modernin yhteisen maatalouspolitiikan olisi lisättävä tuottamaansa EU-tason lisäarvoa – – vastaamalla kansalaisten odotuksiin”, todetaan parlamentin ja neuvoston asetuksen perusteluissa.

Jotain helpotuksiakin on. Korvamerkkipuutteista ei rangaista enää entiseen malliin. Onneksi, sillä monissa tilanteissa se tuntui suorastaan kohtuuttomalta.

Vaatimukset ovat edelleen eläintukien ehtoina, mutta poistuivat ehdollisuudesta.

Toisena puolena ehdollisuutta on hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset. Tässäkin speksit tulevat EU-asetuksesta, ja osa on meille tuttua ympäristökorvauksesta.

Uutta on velvoite turvemaiden suojeluun. Suomen oloihin sovitettuna se tarkoittaa uusien lohkojen pysyvää nurmipeitettä, jolla tavoitellaan raivauksen vähentämistä.

Eniten keskustelua on herättänyt viljelykierto. Se on hyvä asia, mutta pakollisen ehdon muodossa tulos on kaavamainen. Moni kysyy syystäkin, miksi. Suomalaiseen ajattelutapaan kuuluva luottamus oman järjen käyttöön ei näissä aina toteudu.

Yhteinen maatalouspolitiikka on monien toiveiden tynnyri, ja järjestelmän rakenne suorastaan houkuttelee ylhäältä annettavaan ohjaukseen.

Kun pidetään fokus tässä EU-komission toteamuksessa, niin hyvä tästä tulee: ”Eurooppa tarvitsee älykästä, selviytymiskykyistä, kestävää ja kilpailukykyistä maatalousalaa, jonka avulla se pystyy tuottamaan kansalaisilleen laadukkaita, kohtuuhintaisia, ravitsevia ja monipuolisia elintarvikkeita”.

Riikka Knaapi

neuvotteleva virkamies

Maa- ja metsätalousministeriö