• Permaviljelijää ei lannoitteiden ja energian hinnannousu hetkauta ‒ Coelho uskoo, että tulevaisuudessa yhä useampi tuottaa ruokaa pienimuotoisesti

    Guilherme Coelho on vakuuttunut, että pitämällä maaperästä huolta ja lannoittamalla luonnonmukaisesti kasveista tulee ravinteikkaampia ja kestävämpiä tuholaisia vastaan.
    Tilaajalle
    Espanjassa viljelykausi on liki ympärivuotinen. Kuva on otettu maaliskuussa, jolloin kasvussa oli muun muassa salaatteja, papuja ja retikoita.
    Espanjassa viljelykausi on liki ympärivuotinen. Kuva on otettu maaliskuussa, jolloin kasvussa oli muun muassa salaatteja, papuja ja retikoita.  Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    25.6.202215:55
    Katja Lamminen
    Alicante, Espanja

    Guilherme Coelho katselee tyytyväisenä reheviä viljelyksiään. Omakotitalon takapihalla sijaitsevia kasvipenkkejä voisi äkkiseltään luulla harrastukseksi, mutta kyseessä on elinkeino, jota on tarkoitus kasvattaa.

    Coelho on vasta alkutekijöissä permakulttuuriviljelyssä, jota hän vuonna 2020 muutti opettelemaan Espanjan Alicanteen avovaimonsa kanssa. Coelho on alkujaan Brasiliasta, mutta pariskunta tapasi työskennellessään Brysselissä. Mieli teki aurinkoon.

    Olemme 50 vuodessa tuhonneet alueita, joita on viljelty sitä ennen 300 vuotta.

    Coelho on perehtynyt permaviljelyyn perinpohjaisesti. Hän alkaa olla tyytyväinen kompostimultaan, jota hän on kehittänyt sekoittamalla vuorilta keräämiään mikro-organismeja, läheisten vuohi- ja hevostilojen lantaa, savea ja levää. Mukana on myös ostettua mineraalipulveria ja puuhaketta.

    Juju on, ettei peltoa käännetä ravinteiden ja kosteuden vaalimiseksi. Sen sijaan peltoon lisätään mikro-organismeja ja orgaanista materiaalia.

    Kasteluvettä viljelmä saa läheisestä kaivosta sekä sadevedestä, jota kertyy talven mittaan. Ripaus merivettäkin tekee hyvää mineraalien turvaamiseksi. Kasteluvesi annostellaan kasveille täsmällisesti penkeissä kiemurtavasta putkistosta.

    Guilherme Coelho alkaa olla tyytyväinen kompostimultaan, jota hän on kehittänyt sekoittamalla muun muassa läheisiltä vuorilta keräämiään mikro-organismeja, lantaa, savea ja levää.
    Guilherme Coelho alkaa olla tyytyväinen kompostimultaan, jota hän on kehittänyt sekoittamalla muun muassa läheisiltä vuorilta keräämiään mikro-organismeja, lantaa, savea ja levää. Kuva: Sanne Katainen

    Coelho on tyytyväinen, ettei lannoitteiden ja energian hintojen nousu juuri vaikuta hänen elinkeinoonsa. Toistaiseksi asiakkaat noutavat vihanneksensa suoraan tilalta. Toripaikkaa ja hyllytilaa kaupoista voi joutua jonottamaan pitkään.

    Asiakkaiden pahvilaatikot ja säkit täyttyvät muun muassa pavuista ja herneistä, salaateista, yrteistä, sipuleista, juureksista, tomaateista, munakoisoista ja paprikoista.

    Seuraavaksi Coelho haaveilee hankkivansa koko joukon hedelmäpuita. Kanojakin hän mielisi, mutta sitä ennen pitää ratkoa terveysviranomaisten vaatimukset.

    Herneenversot odottavat pääsyään asiakkaiden matkaan.
    Herneenversot odottavat pääsyään asiakkaiden matkaan.  Kuva: Sanne Katainen

    Coelhon mielestä yhä useamman pitäisi ryhtyä viljelijäksi. Siten saataisiin massatkin ruokittua, vaikka peltoalat pienenisivät, monipuolistuisivat ja siirryttäisiin luomuun.

    ”Nykyisillä hinnoilla ja hallinnolla harva kuitenkaan haluaa viljelijäksi”, hän harmittelee.

    Niin kutsuttu tehomaatalous maata tiivistävine menetelmineen, lannoitteineen ja myrkkyineen on hänen mielestään kestämätöntä sekä luonnon että ihmisten terveyden kannalta.

    ”Olemme 50 vuodessa tuhonneet alueita, joita on viljelty sitä ennen 300 vuotta”, Coelho viittaa maaperän köyhtymiseen.

    Coelho on vakuuttunut, että pitämällä maaperästä huolta ja lannoittamalla luonnonmukaisesti kasveista tulee ravintorikkaampia.

    ”Kun vihannekset ovat hyvin ravittuja, ei tule juuri tautejakaan. Tuholaisten torjunnassa voi käyttää tarvittaessa esimerikisi pippuria”, Coelho kertoo kokemuksistaan.

    Luomun arvostus on Espanjassa kasvussa. Sen huomaa muun muassa siitä, että ruokakaupoista löytyy omat, näkyvästi asetellut hyllynsä luomutuotteille.

    Jessica Orazio hoitaa pariskunnan viljelemien kasvisten markkinointia ja myyntiä.
    Jessica Orazio hoitaa pariskunnan viljelemien kasvisten markkinointia ja myyntiä.  Kuva: Sanne Katainen

    MIKÄ?

    Permakulttuuriviljelyssä jäljitellään luonnon omia prosesseja, jotta ruuantuotanto on ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää.

    Suunnittelussa pidetään huolta maasta, metsästä, vedestä, ilmasta ja elollisista olennoista mukaanlukien ihmisten yhteisöt.

    Ylijäämä palautetaan kiertoon ja kulutusta pyritään tasapainottamaan suhteessa tuontantoon ja planeetan resursseihin.

    Permakulttuurin periaatteita noudattamalla järjestelmistä pyritään saamaan tuottoisia ja itsestään uusiutuvia, jolloin ruuantuotanto sopeutuu paremmin ympäristön muutoksiin.

    Lähde: permakulttuuri.fi

    Artikkelin aiheet
    permakulttuuri
    luomuviljely
    maaperän hoito
    pienviljely
    Espanja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle