
Keskusta on saanut viljelijöitä takaisin äänestäjikseen, mutta huippupäivistään puolue on kaukana.
MT kysyi viljelijöiltä Kantar Agrin tekemässä kyselyssä, mitä puoluetta vastaaja aikoo äänestää ensi huhtikuun eduskuntavaaleissa.
Kantansa kertoneista viljelijöistä 55 prosenttia äänestäisi keskustaa.
Vuonna 2023 ennen eduskuntavaaleja tehdyssä kyselyssä 44 prosenttia kannatti keskustaa. Vuonna 2015 keskustaa kannatti noin 85 prosenttia viljelijöistä.
Hallituksessa istuvien kokoomuksen ja perussuomalaisten kannatus on laskenut. Viljelijöistä 19 prosenttia äänestäisi ensi vuonna perussuomalaisia ja 11 prosenttia kokoomusta.
Vuonna 2023 tehdyssä kyselyssä perussuomalaisia kantansa kertoneista sanoi äänestävänsä 23 prosenttia ja kokoomusta 17 prosenttia.
Nykyisen maa- ja metsätalousministerin Sari Essayahin puoluetta kristillisdemokraatteja äänestäisi tulevissa eduskuntavaaleissa yksi prosentti viljelijöistä.
Kristillisdemokraatit eivät ole aiemminkaan profiloituneet viljelijöiden puolueeksi, eikä Essayahin ministeripesti ole sitä muuttanut.
Maatalousministerien omalle kannatukselle voi yleisesti ottaen olla hankalaa, että he toteuttavat usein edellisen maatalousministerin aikana sovittua EU:n maatalouspolitiikkaa.
Nykyinen tukipolitiikka on sovittu keskustalaisten maatalousministerien aikana. Essayah taas on nyt mukana valmistelemassa ohjelmakautta, jonka on tarkoitus alkaa vuonna 2028 eli seuraavan maatalousministerin aikana.
Neljäs hallituspuolue RKP saa viljelijöiltä viiden prosentin kannatuksen.
Suurinta oppositiopuoluetta SDP:tä äänestäisi viljelijöistä kolme prosenttia. Sekä vihreitä että vasemmistoliittoa kertoo äänestävänsä kaksi prosenttia viljelijöistä. Liike Nyt saa prosentin kannatuksen.
Viisi prosenttia viljelijöistä ei aio äänestää tulevissa eduskuntavaaleissa.
Kun tuloksissa huomioidaan myös vastaajat, jotka eivät ole kertoneet kantaansa tai ovat sanoneet, etteivät äänestä ollenkaan, puolueiden saamat prosentit laskevat luonnollisesti edellä kerrotuista.
Viisi prosenttia viljelijöistä ei aio äänestää tulevissa eduskuntavaaleissa. 18 prosenttia ei vielä osaa sanoa, mitä puoluetta äänestäisi ja 10 prosenttia ei halua kertoa kantaansa.
Kun nämä ryhmät huomioidaan, viljelijöistä 36 prosenttia äänestäisi keskustaa, 13 perussuomalaisia ja 7 kokoomusta.
Kantar Agri teki kyselyn Datalaari-verkkokyselynä 28.5.–14.6. Siihen vastasi 807 viljelijää. Otos on painotettu edustavaksi tuotantosuunnan, alueen ja tilakoon mukaan. Virhemarginaali on 3,4 prosenttiyksikköä.
Liike Nyt ja RKP saavat viljelijöiltä samansuuntaiset lukemat kuin muilta kansalaisilta.
Jos verrataan viljelijöiden ja koko kansan mielipidettä, Liike Nyt ja RKP saavat viljelijöiltä samansuuntaiset lukemat kuin muilta kansalaisilta.
Ylen kesäkuussa tekemässä kannatusmittauksessa Liike Nyt sai runsaan prosentin kannatuksen. RKP:tä koko kansasta äänestäisi vajaa neljä prosenttia.
Koko kansan mittauksessa SDP:tä äänestäisi yli 23 prosenttia. Keskusta sen sijaan kerää kansalta alle 14 prosentin kannatuksen.
Perussuomalaiset on viljelijöiden keskuudessa suositumpi kuin koko kansan gallupissa, jossa se sai runsaan 14 prosentin kannatuksen.
Kokoomusta taas äänestäisi viljelijöistä harvempi kuin kansalaisista keskimäärin. Ylen gallupissa kokoomus ylsi hieman yli 17 prosentin kannatukseen.