• Sonta palaa pian Järvenpään voimalaitoksessa

    Fortum on valmiina, mikäli hallitusohjelmaan kirjattu päätös hevosenlannan polttamisesta toteutuu.
    Lanta on monille hevostalleille jätettä, koska niillä ei ole peltoa. Energiakäyttö helpottaisi tilannetta.
    Lanta on monille hevostalleille jätettä, koska niillä ei ole peltoa. Energiakäyttö helpottaisi tilannetta. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    11.6.201517:04
    Tytti Termonen

    Fortum on kehittänyt konseptin, jossa hyödynnetään hevosen kuivikelantaa sähkön ja lämmön tuotannossa. Hevosenlannan koepoltot aloitetaan lähipäivinä.

    "Talleille hevosen kuivikelannan sijoittaminen on ongelma, josta on päästävä eroon. Tästä lähdimme liikkeelle konseptin kehittämistyössä", kertoo konseptin kehityksestä vastaava Anssi Paalanen.

    Fortum aloittaa hevosenlannan polttamisen Järvenpään voimalaitoksessa koepolttoluvalla. Mukana kokeilussa on neljän etelänsuomalaisen tallin kuivikelantaa.

    Konseptissa hevosenlantaa poltetaan jätteenpolttolaitoksessa yhdessä hakkeen kanssa.

    Koepolttolupa päättyy kesäkuun lopussa, mutta yhtiö suunnittelee tekevänsä syksyllä uuden kokeilun.

    Artikkelin aiheet
    hevosenlanta
    Fortum
    Järvenpää
    voimalaitos
    koepoltto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle