• Erikoiskasvinviljelijöitä kutsutaan verkostoitumaan: Tavoitteena vahvistaa viljelyosaamista ja kartuttaa samalla tutkimustietoa monipuolisen viljelykierron hyödyistä

    Keväällä päättynyt erikoiskasvien viljelyyn kannustanut FutureCrops-hanke oli ely-keskusten rahoittama ja siksi maantieteellisesti rajattu eikä rahoitusta saanut käyttää tutkimukseen. Nyt rahoittajana on ministeriö, alueena koko maa – ja tutkiakin saa, iloitsee hankkeen koordinaattori.
    Kvinoaa varsinaissuomalaisella pellolla.
    Kvinoaa varsinaissuomalaisella pellolla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    29.6.202118:10
    Juhani Reku

    Luonnonvarakeskus Luke yhteistyökumppaneineen kutsuu erikoiskasvien viljelijöitä mukaan uuteen viljelijäverkostoon. Sen tavoitteena on parantaa erikoiskasvien viljelyvarmuutta ja samalla edistää hiilen sidontaa monipuolisten viljelykiertojen avulla.

    FutureCrops2.0:ksi nimetyn verkoston toiminta on juuri käynnistymässä, joten siihen kannattaa ilmoittautua mukaan mahdollisimman pian, kannustaa erikoistutkija Marjo Keskitalo.

    "Mitä aiemmin tulee mukaan, sitä paremmin pääsee tutustumaan ja vaikuttamaan sen toimintaan."

    Verkoston on tarkoitus tuottaa hyötyjä niin viljelijöille itselleen kuin tutkimuksenkin tarpeisiin.

    "Viljelijät pääsevät kartuttamaan yhdessä osaamistaan niin viljelymenetelmien ja kasvustohavainnoinnin osalta, tutkimus puolestaan saa tarpeellista tietoa esimerkiksi siitä, miten monipuolinen viljelykierto edistää hiilen sitoutumista biomassaan ja maaperään."

    Erikoiskasvien laajaan kirjoon luetaan Keskitalon mukaan niin palkokasvit, valeviljat eli tattari ja kvinoa kuin lukuisat öljykasvitkin. Tämän kesän painopisteenä ovat palkokasvit ja niiden juurinystyrät, joiden havainnointiin ja esiintymiseen kiinnitetään erityistä huomiota.

    Viljelijäverkosto on yksi osa toukokuussa käynnistynyttä Kysyntälähtöiset, hiiltä sitovat ja monimuotoisuutta lisäävät viljelykierrot -hanketta, joka on osa maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta. Luken ohella siinä ovat mukana Maanmittauslaitos, ProAgria -keskusten liitto ja Turun yliopiston Brahea-keskus.

    Hanke on jatkoa keväällä päättyneelle ely-keskusten rahoittamalle FutureCrops-hankkeelle, jota toteutettiin viidessä maakunnassa. Koska nyt rahoittajana on ministeriö, vastaavaa maakuntarajoitetta ei ole. Hanke toteutetaan nyt valtakunnallisesti ja myös tutkimusta voidaan tehdä, Keskitalo iloitsee.

    Verkoston ilmoittautumislomakkeeseen pääset tästä linkistä.

    Lue lisää:

    Eipäs vähätellä itseämme: Suomi on erikoiskasvien viljelyssä suurmaa

    Markkinat sanelevat sen, mitä pelloilla kasvaa – kasvinviljely monipuolistuu, jos tuotannolle on ostajia

    Viljatilan kannattaa vaihtaa viljaa erikoiskasveihin kuten härkäpapuun

    Suomeen halutaan lisää erikoiskasviviljelyä – mutta kenestä siihen hommaan on?

    Artikkelin aiheet
    erikoiskasvien viljely
    viljelykierto
    FutureCrops2.0
    Luke
    hiilen sidonta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle