• Tiloilla tehdään töitä päästöjen ehkäisemiseksi, mutta silti yksi tosiasia on syytä muistaa: ”Sellaista käsitettä kuin nollahuuhtouma ei ole”

    Ravinnehuuhtoumien minimointi on yhä useamman viljelijän toimintatapojen keskiössä.
    Tilaajalle
    Kari Alasaari luonnehtii viljelytapojen ja ravinnevalumiin suhtautumisen muuttuneen 20 vuodessa.
    Kari Alasaari luonnehtii viljelytapojen ja ravinnevalumiin suhtautumisen muuttuneen 20 vuodessa. Kuva: Oskar von Essen
    Maatalous|Maatalouden ympäristötoimet
    20.8.202521:30
    Heino Iso-Tuisku

    Lapuanjokilaaksossa täsmäviljelyyn paneutunut viljelijä ja viljelykonsultti Kari Alasaari on perehtynyt optimaalisten satojen saavuttamiseen ja peltojen ravinnepäästöjen ehkäisemiseen 20 vuoden ajan.

    Alasaaren mukaan tiloilla nähdään yhä enemmän toimia ravinnepäästöjen ennaltaehkäisemiseksi. Täsmälannoituksen käyttöönotto ja talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisääminen ovat olleet keskiössä viime vuosina.

    Alasaari muistuttaa kuitenkin, että huuhtoutumista tapahtuu aina jonkin verran, sillä pelto ei ole suljettu systeemi. Pellossa on humusta ja eliöstöä, jotka hajottavat orgaanista ainetta liukoisiksi ravinteiksi. Ravinteet liukenevat maaveteen ja ovat joko kasvien käytössä tai alttiina huuhtoutumiselle.

    ”Täten valitettavasti sellaista käsitettä kuin nollahuuhtouma ei ole olemassa.”

    Lapuanjokilaaksossa käytetään vesiensuojelukeinona kanavia, joista vesi pumpataan jokeen hallitusti.
    Lapuanjokilaaksossa käytetään vesiensuojelukeinona kanavia, joista vesi pumpataan jokeen hallitusti. Kuva: Oskar von Essen

    Lapuanjokilaaksossa ravinnevalumien ehkäisemisen käytännön toimia Alasaari luonnehtii seuraavasti:

    ”Kotieläinten lannan syyslevitystä on vähennetty ja sitä kohdennetaan yhä enemmän kasvukaudelle ja keväälle kasvukauden alkuun.”

    ”Keväisin varsinkin tuulieroosio on merkittävää. Sitä voidaan ennaltaehkäistä talviaikaisen kasvipeitteisyyden avulla.”

    Kasvipeitteisyys ja sadontuotto eivät kuitenkaan aina mene Alasaaren mukaan käsi kädessä.

    ”Asenteet ravinnehuuhtoumien valttämiseksi ovat paljon positiivisemmat. Tietysti on vieläkin niitä viljelijöitä, jotka haluavat tehdä asioita samalla tavalla, kuin ne on aina ennenkin tehty.”

    Kari Alasaari

    ”Runsas olkimassa voi eristää maan lämpenemistä ja haitata roudan sulamista keväällä.”

    ”Lämpösummaa hukkautuu, jos pellolle pääseminen ja kylvöjen aloitus pitkittyy. Viljelijä joutuu välillä tekemään kompromisseja sen suhteen, halutaanko tavoitella parasta satoa, vai painottaa valumia ehkäiseviä toimenpiteitä.”

    Toisaalta Alasaari kokee, että kaikilla tiloilla sänkipeite voi olla myös keino kontrolloida kevätkosteutta, jos on paljon viljelyalaa ja ei muuten ehtisi optimiaikaan kaikille pelloille.

    Alasaari korostaa kuitenkin nykytukipolitiikan merkitystä kasvipeitteisyyttä lisäävänä tekijänä. Kasvipeitteinen ala tai sänki on lisääntynyt sitä mukaa, kun siitä on alettu maksaa tukia.

    Alasaari on intohimoinen viljelijä, joka hyödyntää viljelyssään täsmäviljelyn työkaluja ja auttaa myös muita viljelijöitä onnistumaan sadon tuottamisessa.
    Alasaari on intohimoinen viljelijä, joka hyödyntää viljelyssään täsmäviljelyn työkaluja ja auttaa myös muita viljelijöitä onnistumaan sadon tuottamisessa. Kuva: Oskar von Essen

    Täsmäviljelyä ja ravinteiden minimointia Alasaari luonnehtii seuraavasti: ”Pitää osata hyödyntää se typpi tarkkaan, mikä siellä pellossa on kasveille saatavilla.”

    ”Esimerkiksi herneen sitoma typpi on kannattaa sitoa talteen heti syysviljan, väli- tai kerääjäkasvien avulla. Tämä kannattaa ottaa huomioon viljelykierrossa.”

    Alasaaren mukaan jaettu lannoitus on hyvä keino minimoida huuhtoutumisen riskiä kasvukauden aikana.

    Saman pellon yksittäiset kohdat eivät välttämättä kasva samalla tavalla, maalajin vaihtelun tai vesitalouden erojen vuoksi. Myös maassa saatavilla olevien ravinteiden määrä ja lannoituksen tarve vaihtelee lohkon sisällä.

    Ravinnehuuhtoumiin suhtautuminen on Alasaaren mukaan ollut ennen vanhaan joko väljempää tai negatiivisempaa. Nykyään Alasaaren mielestä viljelijöiden ajatusmaailma on muuttumassa ymmärtäväisempään päin.

    ”Asenteet ravinnehuuhtoumien välttämiseksi ovat paljon positiivisemmat. Tietysti on vieläkin niitä viljelijöitä, jotka haluavat tehdä asioita samalla tavalla, kuin ne on aina ennenkin tehty.”

    Kuvassa vasemmalta oikealle: kanava ja pato, josta vesi pumpataan Lapuanjokeen.
    Kuvassa vasemmalta oikealle: kanava ja pato, josta vesi pumpataan Lapuanjokeen. Kuva: Oskar von Essen

    Lapuanjokilaakson viljelyalueella suurin osa pelloista on ojitettu kanavastoihin, jotka ovat suurimman osan vuodesta joen pintaa alempana.

    ”Pengerrykset tehtiin alunperin tulvasuojeluun. Sillä mahdollistettiin vakaammat olot viljelyalueelle, mutta samalla kiintoainesvaluman määrä vähentyi merkittävästi”, Alasaari pohtii.

    Lapuanjokilaaksossa on kaksi pääkanavaa ja niiden kautta pumpataan hallitusti vettä pois noin 2 000 hehtaarin alueelta.

    ”Kanavat on paljon helpompi ruopata tarvittaessa, kuin Lapuanjoki tai Itämeri.”

    Kari Alasaari

    Pumppaaminen ei ole kuitenkaan ilmaista, se kuluttaa valtavasti sähköä. Vuositasolla pumppaaminen maksaa noin 100 000 euroa maanomistajille.

    Tämä tarkoittaa noin 50–100 euron kustannusta hehtaarilta. Yksittäiselle viljelijälle esimerkiksi 50 hehtaarista voi koitua jopa 4000 euron vuosikustannus.

    Maksut pumppaamisesta ovat viljelijöille peltolohkokohtaisia ja ne perustuvat lohkon kokoon ja korkeuteen.

    ”Kanavat on paljon helpompi ruopata tarvittaessa, kuin Lapuanjoki tai Itämeri”, Alasaari toteaa.

    Yleisesti Alasaari toteaa nykyään yhä useamman viljelijän miettivän vesiensuojelua ja viljely-ympäristön tilaa osana viljelyssä onnistumista. Luonto mahdollistaa sadon tuottamisen ja sen kanssa on pyritään yhteiseloon yhä enemmän.

    Lisää aiheesta
    • Suomen ympäristökeskus tiedotti eilen, että lounaisilla merialueilla ja Suomenlahdella alkuviikon tuulinen ja sateinen sää on rauhoittanut sinilevätilannetta. Kuvituskuva.

      Sää | Asiantuntija: Saaristomerellä havaittu keskiarvoon verrattuna vähemmän sinilevää

      Tilaajalle
    • Kansalaisaloite perustelee ojitusten rajoittamista muun muassa sillä, että ne ovat harvoin metsätaloudelle välttämättömiä, mutta niiden ympäristöhaitat voivat olla merkittäviä. Kuvituskuva sinilevästä.

      Ympäristö | Ojitus syyniin ‒ kansalaisaloite syyttää metsätaloutta sinilevistä

    • Koirien sinilevämyrkytysoireet voivat olla voimakkaammat, jos koiralle on heitetty keppiä tai palloa vesileikkien lomassa. Altistuminen toksiineille on runsaampaa, jos koira nielee vahingossa vettä. Kuvituskuva.

      Eläimet ja kasvit | Sinilevä on ihmisille inhottavaa mutta eläimelle hengenvaarallista − tällaisia oireita sinileväveden juominen voi aiheuttaa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Linnan mukaan oleellisinta ennallistamisen kannalta on aktivoida metsien, soiden ja peltojen yhteyttämistehokkuutta muun muassa metsänhoitoa lisäämällä. Kuvituskuva.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ennallistamisasetuksen pohjatiedot vanhentuneita ja epätarkkoja – suomalainen teknologia voisi ratkaista paljon

  • Hyvä esimerkki uudesta tekniikasta on FarmDroid, joka on investointitukilistalla niin Suomessa kuin Iso-Britanniassa.

    Koneviesti | Maatalouden ympäristöinvestoinnit jatkuvat Iso-Britanniassa – avustukset kattavat laitteita peltotöihin ja eläinten hyvinvointiin

    Tilaajalle