• Pellon hinta kääntynyt laskuun

    Pellon hinta on laskenut tammi–kesäkuussa neljä prosenttia. Vuonna 2010 lasku oli kolme prosenttia.
    Kuva: Marita Waenerberg
    Maatalous
    19.10.201210:00
    MT toimitus

    Maanomistajain liiton toiminnanjohtajan Tuija Nummelan mukaan voi olla, että hinnan nousun lakipiste on saavutettu.

    ”Näköpiirissä ei ole mitään syytä, miksi hinnat kääntyisivät uudelleen nousuun.”

    Yksi selitys laskulle voi olla, että maatalouden kannattavuuden heikentyminen alkaa näkyä maan hinnassa.

    ”Olisi loogista, että pellon hinta laskisi, jos maatalouden kannattavuus heikkenee. Näin ei ole ollut, vaan päinvastoin”, professori Sami Myyrä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:stä sanoo.

    Nummelan mukaan käänne on odotettu.

    Pellon hinta on noussut koko 2000-luvun ajan. Hinta on lähes kolminkertaistunut reilussa kymmenessä vuodessa.

    Myyrä ei silti usko, että peltomarkkinat olisivat ylikuumentuneet.

    Myös maatiloille vuokratun pellon määrä kääntyi laskuun vuonna 2010.

    Artikkelin aiheet
    pellon hinta
    Maanomistajain liitto
    maatalouden kannattavuus
    MTT
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle