• Vuohitilan lantala paloi pahoin — palon epäillään saaneen alkunsa itsestään syttyneistä olkipaaleista

    Palo oli todennäköisesti ehtinyt kyteä pidemmän aikaa.
    Vuohitilan lantala tuhoutui tulipalossa viime perjantaina. Vuohet tai ihmiset eivät vahingoittuneet.
    Vuohitilan lantala tuhoutui tulipalossa viime perjantaina. Vuohet tai ihmiset eivät vahingoittuneet. Kuva: Jonna Ukkola
    Maatalous|Rakentaminen ja remontointi
    27.9.202306:00
    Tuulikki Viilo

    Lopella sijaitsevan vuohitilan lantala paloi perjantaina pahoin.

    Tilalliset havaitsivat tulipalon perjantaina seitsemän jälkeen pihassa leijuneen savunhajun perusteella. Paloa sammutettiin lauantain puolelle saakka.

    ”Oli kohtuullisen tuulinen päivä, eikä savua näkynyt missään", kertoo tilan emäntä Jonna Ukkola. Kun Ukkola sai navettatyöt loppuun, hän astui toimiston ovesta ulos ja havaitsi lappeen alta tunkeutuvan savuvanan.

    Lantalassa ei ollut sähköä, koneita tai laitteita.

    Palon epäilläänkin saaneen alkunsa itsekseen syttyneistä olkipaaleista. Epäily syntyi palojälkien ja palomiesten havaintojen perusteella.

    Palomiehet havaitsivat sammutustöissä, että paaleihin oli muodostunut palon tuottama onkalo. Palo oli todennäköisesti ehtinyt kyteä pidemmän aikaa.

    Ukkola näki lieskojen nousevan lantalan takaseinältä olkipaalien keskeltä. Paaleja oli neljä päällekkäin ja viisi rinnakkain.

    Onneksi sääolosuhteet olivat vuohitilan puolella: Tuuli painoi savun poispäin kuttulasta.

    Paalit oli sijoitettu puhtaalle betonilattialle. Lantalaan oli myös tyhjennetty erilliseksi kasaksi toista seinää vasten yksi kuttujen kuivikepohja, jonka seassa oli rehunjämiä.

    ”Jos huono tuuri jatkuisi, ainakin paalit ovat ulkona” - Jonna Ukkola

    Myös lanta voisi käydessään mahdollisesti sytyttää palon, mutta lantakasan vieressä ollut seinä oli palojäljistä puhdas. ”Havainnot eivät tue teoriaa”, Ukkola jatkaa.

    Olkipaalien käyttö kuivituksessa on suosittua. Niiden sijoittelu kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan, hän toteaa. Jos paalit säilötään erilliseen rakennukseen, päästäänkö rakennuksen luo tekemään sammutustöitä?

    Vuohitilalla tapauksesta pelästyttiin niin, että viereisessä konehallissa olleet uudet olkipaalit kannettiin pihalle paalipeitteen alle säilöön.

    ”Jos huono tuuri jatkuisi, ainakin paalit ovat ulkona.”

    Vastaavia tapauksia on raportoitu harvakseltaan.

    Esimerkik vuonna 2016 kosteuden takia käymään alkaneiden olkipaalien epäiltiin syttyneen tuleen Muhoksella. Samassa tilassa oli muutamia kymmeniä lampaita.

    Viime vuonna 150 naudan navettaa Siikajoella uhanneen tulipalon syyksi epäiltiin niin ikään olkipaaleja.

    Jos olkiin on jäänyt kosteutta, riski itsesyttymiseen on, kun lämpötilat paalien sisällä alkavat nousta, kommentoi ProAgrian Etelä-Suomen palvelupäällikkö Essi Vainio.

    Olkien talteenottoon on ollut tänä kesänä tarvetta, sillä säilörehujen D-arvot ovat olleet korkeita ja rehut liiankin hyvin sulavia.

    Otollisissa olosuhteissa materiaalit saadaan kerättyä kuivina, jolloin riski itsesyttymiseen on pieni. Puintiaikaan sadetta on tänä vuonna kuitenkin saatu vähän joka välissä, Vainio toteaa.

    Vainio kehottaakin noudattamaan varovaisuutta olkien säilytyksessä ja seuraamaan niiden lämpötilaa. Suurin riski luonnollisesti on rakennusten läheisyydessä.

    Lisää aiheesta
    • Viranomaisilla ei ollut arviota Jurvan kuivaamopalon tarkemmasta syttymissyystä tai -paikasta vielä perjantaina iltapäivällä. Kuvituskuva.

      Maatalous | Tuli tuhosi viljan­kuivaamon Kurikan Jurvassa, vahingot satoja­tuhansia euroja

    • Savua kohosi Dadian metsäalueelta Kreikan pohjoisosassa 24. elokuuta. LEHTIKUVA/AFP.

      Ilmastonmuutos | Kreikassa loimottava maastopalo on EU:n mittaushistorian laajin – unionilta apua sammutustöihin

    • Valtavan karjatilan tulipalo teki tuhoisaa jälkeä.

      Maatalous | Texasilaisella tilalla paloi 18 000 lehmää – Suomessa samaan määrään pitäisi palaa keskikokoinen lypsykarja joka päivä vuoden ajan

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Työtila valmiina. Myös sähköistys ja valaitus piti uusia.

    Koneviesti | Vanha rehuvarasto muuttui koneistustilaksi – projektissa hyödynnettiin kierrätysmateriaaleja

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Lukijan idea: Aurinkokeräimet seinälle, niin lumi ei haittaa

  • Pressuhallilla konekalustolle saatiin lisää säilytystilaa.

    Koneviesti | Pressuhalli tarjoaa nopeasti pystytettävää säilytystilaa koneille ja laitteille – hallin käyttöikä vaikuttaa lopulliseen neliöhintaan

    Tilaajalle