• Peltotyöt etenevät rivakasti Toivakassa

    Keski-Suomessa toivotaan lämmintä ja sopivan tuulista säätä alkukesään.
    Nurmi alkaa vihertää Juho Heiskan pelloilla Toivakassa Keski-Suomessa.
    Nurmi alkaa vihertää Juho Heiskan pelloilla Toivakassa Keski-Suomessa. Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous
    13.5.201922:00
    Jukka Koivula

    Toissa viikolla koettu takatalvi toi pientä takapakkia kasvukauteen Toivakan Heiskan kylässä, mutta muutoin peltotyöt ovat tänä keväänä edenneet ripeästi.

    "Pellolle päästiin ensi kerran huhtikuun loppupuolella, joka on tavanomaista jopa hieman aiemmin. Apulannat oli suurimmaksi osaksi kylvetty jo ennen vappua", maanviljelijä ja sonnitilan isäntä Juho Heiska kertoo.

    Kylvötyöt ja lietteenajo on tarkoitus aloittaa kuluvan viikon lopussa.

    "Olisin voinut ajaa jo äitienpäivänä lietettä, mutta odotellaan nyt rauhassa, että äitienpäivän sateiden jäljiltä edelleen kosteat pellot kunnolla kuivavat", Heiska sanoo.

    Peltoja Heikinahon tilalla on vuokramaineen 170 hehtaaria. Niistä noin 60 hehtaaria on ohralla, 90 nurmella ja loput luonnonhoitopeltoina ja suojavyöhykkeinä.

    Juho Heiska toivoo, että alkukesä tuo tullessaan lämmintä ja sopivan tuulista säätä.

    "Kahden huonon kasvukauden jälkeen toivoisi tietenkin hyvää vuotta. Mieluummin kuitenkin kuivaa kuin liian märkää", viljelijä summaa.

    Artikkelin aiheet
    peltotyöt
    Toivakka
    maatalous
    Juho Heiska
    kevät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle