• ”Ensi kesä on vielä täysi kysymysmerkki” — korkeat tuotantokustannukset näkyvät nyt käytännössä

    Suunnitelmat tulevalla kasvukaudelle ovat vielä auki Sysmäläisen Tuomas Jutilan tilalla. Polttoainetta ei riitä nykyisellään kuivaukseen ja hinta pysyttelee korkealla.
    Tilaajalle
    Painanteissa seisonut vesi on päässyt tukahduttamaan syysohran paikoitellen. Valtaosa Tuomas Jutilan syyslajikkeista kuitenkin talvehti onnistuneesti, kuten taustalla näkyvä ruis.
    Painanteissa seisonut vesi on päässyt tukahduttamaan syysohran paikoitellen. Valtaosa Tuomas Jutilan syyslajikkeista kuitenkin talvehti onnistuneesti, kuten taustalla näkyvä ruis. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maatalous
    22.6.202210:00
    Vikke Schildt
    Sysmä

    Sysmässä marja- ja viljatilaa pitävä Tuomas Jutila kuuluu siihen vähemmistöön, joiden syyslajikkeet eivät epäonnistuneet tänä vuonna. ”Ollaan kyllä Salpausselän onnellisemmalla puolella tässä suhteessa. Tiedän että etelässä lähes kaikki jouduttiin rikkomaan nyt keväällä”, Jutila kommentoi.

    Päijät-Hämeessä sijaitsevan tilan peltoalasta noin kolmannes on syysviljoilla. Uutena kokeiluna tuli syysrypsi, joka sekin talvehti olosuhteisiin nähden hyvin. ”Täältä tieltä katsottuna se näyttää tosi hyvältä, mutta on siellä muutama paljaampia kohtiakin seassa”, Jutila toteaa.

    Isäntä on itse pääosin tyytyväinen peltojensa kasvukuntoon ja askelmerkit näyttävät selkeiltä aina sadonkorjuuseen saakka. Siitä eteenpäin polttoaineen ja lannoitteiden hinnat nousevat kynnyskysymyksiksi. ”Ensi kesä on vielä täysi kysymysmerkki. Tarkoituksena olisi lisätä typensitojakasveja kuten härkäpapua ja hernettä. Myös vähemmän lannoituksen suhteen vaateliaiden kasvien kuten pellavan ja kuminan viljely on harkinnassa.”

    Akuutimpaa huolta aiheuttaa syksyn kuivaustarve, sillä kuivurin käyttämä polttoöljy ei riitä nykyisellään.

    ”Upouusi farmitankki on ollut tuossa pihassa jo hetken aikaa. En vain ole ehtinyt tehdä sille perustuksia. Kun olisi ymmärtänyt asentaa ja täyttää heti, niin se olisi jo maksanut itsensä takaisin”, Jutila naurahtaa.

    Markkinoiden epävakaisuus saa pohtimaan toiminnan tulevaisuutta. Viljojen hinnanlasku huolestuttaa. ”Tälle vuodelle panokset oli pääosin hommattu. Nyt kysymykseksi nousee ottaakko riskiä ensi kaudelle ostamalla panokset huippuhinnoin.”

    Tarkempia päätöksiä ei ole kuitenkaan vielä tehty viljelysuunnitelmien suhteen. Sekä viljamarkkinoilla että tuotantopanosmarkkinoilla on tähän vielä liikaa epävarmuustekijöitä.

    Lue myös:

    Syysviljoista vain kolmannes selvisi talven yli, valkuaiskasvien ja viherlannoitusnurmien aloissa kasvua

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    viljely
    tuotantokustannukset
    Sysmä
    Tuomas Jutila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen