• Espanjalainen Blas Robles yrittää paikata sianlihan polkuhintaa separoimalla lantaa aurinkoenergialla – katso video ulkoilevista sioista ja lannan käsittelystä

    Viljelijä Blas Roblesin mukaan Espanja antaa sikatalouden rehottaa kuin villi länsi. Hän itse hakee uutta bisnestä lannan separoinnista.
    Tilaajalle
    Blas Roblesin "pikkusikalassa" kaikilla eläimillä on kuulemma saparot, mutta yleisesti noin puolelta Espanjan sioista leikataan saparot pois.
    Blas Roblesin "pikkusikalassa" kaikilla eläimillä on kuulemma saparot, mutta yleisesti noin puolelta Espanjan sioista leikataan saparot pois. Kuva: Blas Robles
    Maatalous
    24.3.202205:00
    Katja Lamminen
    Espanjassa sikatiloille on vaikea päästä. Eläintiloja on runsaasti Murciassa sijaitsevan Fuente Alamon alueella. Alueella maataloutta syytetään vesistöjen pilaamisesta.
    Espanjassa sikatiloille on vaikea päästä. Eläintiloja on runsaasti Murciassa sijaitsevan Fuente Alamon alueella. Alueella maataloutta syytetään vesistöjen pilaamisesta. Kuva: Sanne Katainen

    Espanjan sikatilalliset ovat yleisesti ottaen melko haluttomia puhumaan medialle. MT oli sopinut käynnin sikatilalle, mutta haastattelupäivänä tilallinen perui tapaamisen vedoten rankkasateiden aiheuttamiin vaikeuksiin. Haastattelu saatiin kuitenkin tehtyä viikon kuluttua puhelimitse.

    Lorcassa verrattain pientä 250 sian lihasikalaa pitävä Blas Robles, 53, on rakentanut elinkeinonsa itse. Hänen lapsuudessaan kotitalon toisessa päädyssä asusti pari sikaa ja lammasta kotitarpeiksi. Roblesin vanhemmat eivät osanneet lukea ja perhe oli köyhä.

    Nyt vaivalla kasvatettu elinkeino on kriisissä, kun tuotanto ei ole enää kannattavaa.

    Robles laskee, että rehun hinta on noussut Ukrainan sodan myötä liki kolmanneksen. Lihan hintaa hän ei ole pystynyt kuitenkaan korottamaan.

    "Käteen ei jää oikeastaan mitään. Muut saavat tukia, mutta sikatilat eivät. Valtio antaa sikatalouden rehottaa kuin villi länsi. Sianlihan hinta on todella alhaalla, koska isot tilat, lihatalot ja teurastamot määrittävät hinnan", Robles kertoo.

    Roblesilla on peltoalaa 15 hehtaaria, joista valtaosalla kasvaa oliivipuita. Myöskään niihin hän ei saa tukea.

    Innostus lannan separointiin auttaa Roblesia jaksamaan. Viljelijä on ylpeä aurinkoenergiaan perustuvasta menetelmästä, jota hän yhä kehittää. Siihen hän on saanut investointitukeakin.

    "Myyn lannoitteeksi kaiken mitä pystyn."

    Lietettä hän levittää myös kesannolla oleville pelloille.

    Espanjassa iso osa pelloista seisoo viljelemättöminä, sillä EU-tuet kannustavat pitämään niitä kesannolla. Roblesin mukaan maa voisi olla jopa omavarainen rehun osalta, jos viljelyä tuettaisiin.

    Espanjassa maatiloilta valuvat vedet ovat aiheuttaneet vesistöjen pilaantumista, mutta Robles vakuuttaa, ettei hänen sisämaassa sijaitsevalta tilaltaan tule suoria ravinnevalumia. Kuutisen vuotta sitten rankkasade sai vanhanaikaisen, mutta muilla tiloilla yhä yleisesti käytössä olevan lietekuopan tulvimaan yli äyräiden. Silloin Robles päätti ryhtyä separointiin.

    Nyt erottelusta syntyvät ravinnenesteet johdatetaan kuoppaan, jossa on pohjalla erilaisia maakerroksia biosuodattimina. Seuraavaksi vedet ohjataan typensitojakasvien puhdistettavaksi. Sen jälkeen vettä voi käyttää kasteluun.

    Sioille Robles juottaa arvokasta kaivo- ja jopa vesijohtovettä, sillä laki kieltää puhdistamattoman kasteluveden juottamisen eläimille. Viljelijät ovat pyytäneet, että lakia lievennettäisiin.

    Robles kertoo, ettei hän syötä eläimilleen antibiootteja varmuuden vuoksi, vaan ainoastaan eläinlääkärin määräyksestä, jos sika on sairas. Espanjassa antibioottien käyttöä on vähennetty viime vuosina runsaasti, mutta silti lukema on yhä moninkertainen Suomeen verrattuna. Vuonna 2020 myytyjen eläinantibioottien määrä oli väestöön suhteutettuna Espanjassa noin 181 mg/PCU ja Suomessa noin 16 mg/PCU.

    Afrikkalainen sikarutto hävitettiin Espanjasta 1990-luvulla, eikä se ole toistaiseksi palannut.

    Roblesin mukaan tautien leviämistä ehkäistään hyvällä hygienialla. Samoilla vaatteilla ja saappailla ei saa kulkea tilalta toiselle ja autonrenkaatkin desinfioidaan. Sikaloissa käytetään suojavaatteita.

    Roblesin "pikkusikalassa" kaikilla eläimillä on kuulemma saparot, mutta yleisesti noin puolelta Espanjan sioista leikataan saparot pois. Viljelijä yllättyy tiedosta, ettei Suomessa tehdä niin.

    Roblesilla ei ole mielipidettä karjujen kastroinnin eettisyydestä. Itse hän ei sikojaan kastroi, koska toimenpiteeseen menisi turhaan rahaa. Lisäksi kastroitu eläin syö enemmän. Robles myy sikansa teuraaksi noin 120-kiloisina.

    Espanjalaisen sianlihan valttikorttina Robles pitää laatua. Hän kertoo, että välimeren ilmasto ja osin ravintokin vaikuttavat suotuisasti eläimiin. Viljelijän mukaan espanjalaisille sioille on tehty paljon geenitutkimusta ja niitä on jalostettu. Lihaa myydään runsaasti Kiinaan.

    Espanjassa on Euroopan maista eniten sikoja, yli 32 miljoonaa kappaletta vuonna 2020. Toiseksi eniten sikoja on Saksassa, noin 26 miljoonaa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle