• EPP:n mepit: Ei uusia ympäristövaateita Suomen maataloudelle

    Suomen maatalouteen tutustuneet konservatiivisen EPP-ryhmän europarlamentaarikot vakuuttuivat tilojen nykyisen ympäristönhoidon riittävän.
    Kuva: Pasi Leino
    Maatalous
    29.6.201210:29
    MT toimitus

    ”Suomessa ympäristöasiat on jo otettu hyvin huomioon. Miksi komissio silti suunnittelee uusia ympäristövaatimuksia?” ihmettelee saksalaismeppi Albert Dess .

    ”Kun uusia vaatimuksia mietitään, pitäisi keskittyä maihin, joissa ympäristötoimia ei ole toteutettu.”

    EPP:n mepit eivät hyväksy komission viherryttämisesitystä osana EU:n maatalouspolitiikan uudistusta. Erilaiset näkemykset voivat venyttää uudistuksen aikataulua.

    ”Kukaan ei enää usko, että cap-uudistus valmistuisi tänä vuonna”, kokoomuksen meppi Petri Sarvamaa arvioi.

    Artikkelin aiheet
    EPP-ryhmä
    suomen maatalous
    ympäristöpolitiikka
    EU:n maatalouspolitiikka
    europarlamentti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle