• Traktorikauppa vähentynyt Euroopassa selvästi – komponenttipula ja maatalouden epävarmuus taustalla

    Maataloustraktoreiden rekisteröinnit ovat vähentyneet alkuvuoden jokaisena kuukautena edellisen vuoden vastaavasta.
    Euroopassa pienempien traktoreiden kysyntä on vähentynyt enemmän kuin suurten.
    Euroopassa pienempien traktoreiden kysyntä on vähentynyt enemmän kuin suurten. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Maatalouskoneet
    11.10.202206:00
    Tuure Kiviranta

    Maataloustraktorien rekisteröinnit ovat vähentyneet Euroopassa kahdeksan prosenttia vuoden ensimmäisellä puoliskolla viime vuodesta, kertoo Euroopan maatalouskonevalmistajien yhdistys Cema.

    Yhteensä Euroopassa on kuudessa kuukaudessa rekisteröity 10 8800 traktoria. Niistä 81 800 on maataloustraktoreita. Loput ovat muun muassa mönkijöitä, kurottajia tai muita traktoreiksi rekisteröitäviä laitteita.

    Maataloustraktoreiden rekisteröinnit ovat vähentyneet alkuvuoden jokaisena kuukautena edellisen vuoden vastaavasta, ja lasku kiihtyi Venäjän aloitettua sodan Ukrainassa.

    Toisaalta vuoden 2021 alussa rekisteröitiin Euroopassa poikkeuksellisen paljon uusia traktoreita, joten lasku tänä vuonna oli siten odotettavissa, Ceman tiedotteessa sanotaan.

    Eniten tänä vuonna on laskenut tehoiltaan pienempien traktoreiden myynti.Yli puolet uusista traktoreista on tehoiltaan 23–96 kilowattia, mutta viime vuoteen verrattuna niiden myynti on laskenut 16 prosenttia.

    Yli 97 kilowatin traktoreiden rekisteröinnit ovat alkuvuodesta vähentyneet Euroopassa vain kaksi prosenttia.

    Traktorikaupassa on suuriakin eroja maittain, mutta ainoastaan joissain Itä-Euroopan maissa kauppa on käynyt viime vuotta vilkaammin.

    Toimitusketjujen ongelmat ovat vaikuttaneet huomattavasti uusien koneiden määrän laskuun. Koronapandemia vaikuttaa edelleen osien ja raaka-aineiden saantiin, ja Venäjän hyökkäyssota on tuonut lisää ongelmia.

    Hinnat ovat nousseet ja epävarmuus kasvanut. Viivästykset tuotannossa ovat mahdollisia ja energian hinta ja säästäminen tuovat tehtaille haasteita.

    Monet maatalouskonevalmistajat todennäköisesti keskeyttävät syksyn aikana tuotantoaan hetkellisesti komponenttipulan takia, Ceman tekemä kysely osoittaa.

    Ceman mukaan viime kuukausina traktoreiden ja maatalouskoneiden kysyntä on ollut vankkaa, kun ruuan hinta on noussut maailmalla. Samaan aikaan kuitenkin maatilojen kustannukset ovat nousseet ennätyksiin.

    Hintojen uskotaan jatkavan heilumista, mikä aiheuttaa epävarmuutta viljelijöiden tuloihin.

    Lisää aiheesta
    • Maatalouskoneet | Traktorikauppa takeltelee Pohjolassa: Ruotsi putoaa historiallisen alas, Suomessakin hätyytellään pohjakosketusta

    Artikkelin aiheet
    traktorikauppa
    maatalous
    komponenttipula
    Eurooppa
    Cema
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta