• Metsästäjäliitolle tunnustusta luonnonhoitotyöstä

    "Metsästäjäliitto tekee tärkeää luonnonhoito- ja suojelutyötä edistämällä kosteikkojen rakentamista, riistaruokintaa ja muuta riistakantojen hoitoa", sanoo keskustan kansanedustaja Lasse Hautala.
    Metsästäjäinliitossa ollaan tyytyväisiä tunnustuksesta metsästäjien tekemää riistanhoitotyötä kohtaan.
    Metsästäjäinliitossa ollaan tyytyväisiä tunnustuksesta metsästäjien tekemää riistanhoitotyötä kohtaan. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    14.12.201619:00
    Tuulikki Viilo

    Suomen Metsästäjäliitto saa ensimmäistä kertaa ympäristöministeriöltä 50 000 euron yleisavustuksen.

    Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaoston puheenjohtaja Timo Heinonen on tyytyväinen, että Metsästäjäliitto saadaan ympäristönhoidon valtionavun piiriin.

    "Metsästäjäliitto on tehnyt aina laajaa ympäristötyötä, mutta aiemmin heidän hakemuksensa on hylätty lähinnä yhdistyksen nimen johdosta. Halusimme nyt korjata asian eduskunnan budjettikäsittelyssä. Metsästäjäliitto on jäsenseurojensa kanssa rakentanut esimerkiksi yli 2 000 kosteikkoa ja myös kannanhoidolliset toimenpiteet ovat huomattavia", Heinonen toteaa.

    Metsästystä harrastava kansanedustaja Lasse Hautala (kesk.) pitää erittäin myönteisenä, että Metsästäjäliitto pääsi mukaan valtion avustukseen. "Metsästäjäliitto tekee tärkeää luonnonhoito- ja suojelutyötä edistämällä kosteikkojen rakentamista, riistaruokintaa ja muuta riistakantojen hoitoa."

    Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Panu Hiidenmiehen mukaan päätös on oikeansuuntainen, mutta liiton jäsenmäärään ja toimintaan suhteutettuna riittämätön.

    "Metsästäjäliiton kuva on selkeytynyt riistahallintolain myötä, ja yhdistyksen vaikuttavuus on lisääntynyt. Tämä vaatii keskustelua riistanhoitomaksujen uudelleen ohjaamisesta, ja maa- ja metsätalousministeriön on otettava tässä selkeämpi rooli."

    Metsästäjäliitto on 2 700 metsästysseuran voimin Hiidenmiehen mukaan valmis ottamaan lisää vastuuta.

    "Liiton 160 000 jäsenen ja valtion tuen kautta pystymme vastaamaan niihin kansalaisjärjestöyhteiskunnan haasteisiin ja tehtäviin, joita muun muassa ympäristö- ja luonnonsuojelujärjestöt ovat jo vuosikymmeniä Suomessa hoitaneet. Tämä tunnustus on hyvä alku kohti tätä päämäärää."

    Uutisen otsikkoa on korjattu 15.12. kello 8:45: Ympäristöministeriö on myöntänyt Metsästäjäinliitolle rahoituksen, mutta se ei ole tunnustuspalkinto.

    Artikkelin aiheet
    Suomen Metsästäjäliitto
    luonnonhoito
    kosteikko
    Ympäristöministeriö
    valtion avustus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle