• Hyvinvointiasiantuntija ei kieltäisi parsinavetoita

    Maatalous
    28.1.201515:00
    Satu Lehtonen

    Helsingin yliopiston eläinten käyttäytymistieteen dosentti Laura Hänninen ei kieltäisi parsinavetoita, vaan eläimen kokoaikaisen kiinni pitämisen.

    Hänninen toteaa Vihreä lanka -lehden haastattelussa, että nauta on sosiaalinen eläin, jolla on liikkumisen ja kehonhoidon tarve.

    ”Jos parsinavetan eläimillä olisi ympärivuotinen jaloittelumahdollisuus, ei niissä asuvien nautojen hyvinvoinnin taso olisi mielestäni välttämättä sen heikompi kuin monessa pihatossa”, hän sanoo.

    Hännisen mielestä ei pidä tuudittautua ajattelemaan, että pihatto olisi automaattisesti nautaparatiisi. Hän toivoo, että myös pihattojen eläimet pääsisivät jaloittelemaan ja laitumelle kesäisin.

    Eläinsuojelulain uudistus lykkääntyy eduskuntavaalien yli. Vihreä lanka kysyi Hänniseltä, mitä ongelmia nykyisessä laissa on.

    ”Nykyinen eläinsuojelulaki on itse asiassa edelleen varsin hyvä”, Hänninen vastaa.

    ”Ongelmana ovat olleet alempiasteiset säädökset, joilla on vesitetty lain hyvää tarkoitusta ja sallittu pitomuotoja, jotka eivät huomioi eläinten tarpeita.”

    Hänninen kommentoi myös nautojen nupouttamista.

    ”Vasikan sarvenaiheet voidaan nykytietämyksellä tuhota yhtä kivuttomasti kuin meidän reikäisiä hampaitamme korjataan hammaslääkärillä: paikallispuudutuksessa, joka tehdään vilkkaille vasikoille rauhoituksessa. Nykysuosituksen mukaan olisi annettava yhden vuorokauden mittainen tulehduskipulääkekuuri hoitamaan jälkikipua.”

    SATU LEHTONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    eläinten hyvinvointi
    parsinavetta
    Laura Hänninen
    eläinsuojelulaki
    nauta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle