• Traktorikaupan nousu näyttää jatkuvan, mutta hidastuen

    Poikkeuksellisen pitkät toimitusajat, pula komponenteista sekä koneiden kallistuminen saattavat hillitä menekkiä lähikuukausina,
    Kolmen kesäkuukauden aikana on ensirekisteröity 358 maataloustraktoria, mikä on toiseksi eniten sitten vuoden 2015.
    Kolmen kesäkuukauden aikana on ensirekisteröity 358 maataloustraktoria, mikä on toiseksi eniten sitten vuoden 2015. Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous
    14.9.202119:02
    Veikko Niittymaa

    Maataloustraktoreiden tuorein elokuun rekisteröintitilasto ei kerro olennaista konekaupan kehityksestä.

    Konekauppa ei ole hiljentynyt, vaikka elokuussa ensirekisteröitiin 99 maataloustraktoria, mikä on 34 konetta vähemmän kuin viime vuoden elokuussa.

    Koronaepidemia siirsi rekisteröintejä ja kaupankäyntiä vuosi sitten keväältä kesään ja alkusyksyyn, mikä nosti vuodentakaisia loppukesän lukuja.

    Kun viime vuosi jätetään pois, tämän vuoden elokuu oli toiseksi vilkkain elokuu traktorikaupassa viiteen vuoteen ja se vilkkain on vuosi 2019, kun elokuulle kasautui tavallista enemmän ensirekisteröintejä.

    Konekaupan elpymisestä saa kuvan, kun vertaa esimerkiksi kolmen kuukauden, puolen vuoden tai tammi-elokuun menekkiä aiempiin vuosiin. Samoin 12 kuukauden liukuva summa kertoo samaa markkinoiden tilanteesta.

    Kolmen kesäkuukauden aikana on ensirekisteröity 358 maataloustraktoria, mikä on toiseksi eniten sitten vuoden 2015. Viime vuosi on myös tässä vertailussa kuluvaa vuotta vilkkaampi. Kun kesän menekkiä verrataan aikaisempiin vuosiin, traktoreiden rekisteröintitahti vastaa koko vuodelle avattuna yli 2 100 traktorikauppaa.

    12 kuukauden liukuva summa on sekin selkeästi edellä aiempia vuosia. Viime vuoden syyskuun alun jälkeen on ensirekisteröity 1615 maataloustraktoria, mikä on 289 enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

    Puolen vuoden menekki kertoo selkeimmin kevään ja kesän vilkkaudesta. Puolessa vuodessa on ensirekisteröity 903 maataloustraktoria. Edellisen kerran näin korkealla oltiin vuonna 2014.

    Elpymisen taustalla lienee viime vuoden hyvä sato, mikä on perinteisesti rohkaissut konekaupoille. Maatalouden kannattavuuskin koheni Luken tietojen mukaan hieman edellisvuodesta. Nyt näkymät ovat huonompia. Lähikuukaudet kertovat, mitä vaikutuksia tällä on.

    Menekin elpyminen saattaa johtua myös patoutuneesta kysynnästä ja sen purkautumisesta. Kalusto vanhenee käsiin ja jatkavien on pakko investoida. Myös tilakoon kasvu edellyttää kaluston päivittämistä uuteen tilanteeseen.

    Traktorimerkkien marssijärjestys ei juuri muutu, mutta pientä elämää on. Valtra on kärjessä, vaikka on menettänyt alkuvuoden aikana 4,7 prosenttiyksikköä markkinaosuuttaan. Kakkosena oleva John Deere ja kolmannen paikan tänä vuonna vakiinnuttanut Claas ovat kuroneet hieman Valtran etumatkaa umpeen, markkinaosuudet ovat kasvaneet 3 ja 4,7 prosenttiyksikköä.

    Kärkikolmikon takana tulee tasainen kolmikko New Holland, Fendt ja Massey-Ferguson. Massikka kuroi elokuussa eroa hieman umpeen.

    Traktorimönkijöiden kauppa kasvaa edelleen ja tämä vuonna rikotaan todennäköisesti 10000 mönkijän raja. Elokuussa mönkijämyynti kasvoi viitisen prosenttia ja alkuvuoden luvut ovat vielä komeampia, kasvua on ollut huimat 29 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    traktorikauppa
    maatalous
    markkinatilanne
    rekisteröintitilastot
    traktorimerkit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle