• Pyhäjoen tulvat ovat laantuneet

    Pyhäjoen tulva on laantumassa, mutta jääpadot tukkivat edelleen Kiiminkijokena. Lämmin päivä ja vesisateet nostavat virtaamia joissa ja liikuttavat jäitä tänäänkin.
    Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    22.4.201310:15
    MT toimitus

    Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjoella tulvatilanne on rauhoittunut. Päivystävän palomestarin mukaan yksi jääpato on ohittanut keskustan yön aikana, mutta se ei nostanut vettä rakennuksiin eivätkä ihmiset olleet vaarassa.

    ”Pelastuslaitos tarkkaili tilannetta, mutta pelastustehtäviin ei ollut tarvetta”, päivystävä palomestari Jarmo Myllymäki kertoo.

    Pyhäjoella jouduttiin viikonloppuna evakuoimaan kymmeniä jääpadon aiheuttaman tulvan vuoksi.

    Myllymäen mukaan tilanne Pyhäjoella on vakaa eikä uhkaavia jääpatoja ole toistaiseksi odotettavissa.

    Myöskään muualla Pohjois-Pohjanmaalla ei ole ely-keskuksen mukaan ilmennyt yön aikana akuutteja isoja ongelmia. Useilla paikkakunnilla tilannetta kuitenkin seurataan.

    ”Kiiminkijoessa on jääpato-ongelmia. Siellä on teitä poikki ja virtaamat ovat nousussa”, kertoo Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen vesivararyhmän päällikkö Olli Utriainen .

    Utriainen ennakoi, että lämmin päivä ja vesisateet nostavat virtaamia joissa ja liikuttavat jäitä tänäänkin.

    Artikkelin aiheet
    Pyhäjoki
    tulva
    Pohjois-Pohjanmaa
    Kiiminkijoki
    jääpato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle