• Suomen parhaat kyntäjät iskussa Kanadassa

    Kynnön MM-kisat käydään perjantaina ja lauantaina Kanadan Alabamassa. Suomalaisedustus on ollut jo viikon verran harjoittelemassa paikan päällä.
    Kuva: ei kuvaajaa
    Maatalous
    18.7.201314:54
    MT toimitus

    Kisaamassa ovat viime syksyn Suomen mestarit. Ilmajokelainen Jarmo Itälehto voitti mestaruuden sarka-auroissa, ja Arto Ali-Eskola Marttilasta menestyi paluuauroissa.

    Itälehto on sijoittunut kymmenen vuotta sitten viidenneksi MM-kisoissa.

    ”Nyt tavoitteena on jonkin värinen mitali, mutta taso on kyllä kovaa. Parhaamme tehdään, ja katsotaan mihin se riittää.”

    Kilpailussa on edustusta on 29 maasta. Osanottajajoukko kattaa Euroopan maat, Uuden-Seelannin, Australian, USA:n sekä Kanadan, Afrikasta osallistuu Kenia.

    ”Suurimmat piste-erot syntyvät kyntöjäljestä. Myös lopetus ja kulkeminen ovat tärkeitä”, Itälehto kertoo.

    ”Kallista touhua se on kuljettaa kaksi traktoria ja auraa Suomesta Kanadaan. Sponsoreita ei ole riittävästi ja kyntäjä joutuu maksamaan reissusta osan.”

    Artikkelin aiheet
    kynnön mm-kisat
    Jarmo Itälehto
    Arto Ali-Eskola
    Kanada
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle