• Lehti: Sveitsiläiset haalivat peltomaata Saksan puolelta, saksalaiset eivät pysty kilpailemaan

    Saksassa, Sveitsin rajan pinnassa sijaitsevassa Waldshutin piirikunnassa toimii jo noin 300 sveitsiläistuottajaa.
    Lounaisen Saksan peltoja siirtyy sveitsiläisten omistukseen.
    Lounaisen Saksan peltoja siirtyy sveitsiläisten omistukseen. Kuva: Oliver Bodmer
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    24.7.202413:05
    Satu Lehtonen

    Lounaisen Saksan viljelijöiden pinna alkaa kiristyä. Eteläisen naapurimaan Sveitsin viljelijät ostavat ja vuokraavat yhä enemmän saksalaista peltomaata. He ovat valmiit maksamaan niin paljon, että saksalaiset virkaveljet eivät pysy kisassa mukana, Agrarheute-lehti kertoo.

    Sveitsin rajan pinnassa sijaitsevan Waldshutin piirikunnan viljelymaasta jo puolet on sveitsiläisten omistuksessa, arvioi paikallinen viljelijäyhdistys. Alueella toimii noin 300 sveitsiläistuottajaa.

    Lähellä Saksan ja Sveitsin rajaa, Betmaringenin kaupungissa asuva maanviljelijä Daniel Meister ei puhu kovin imartelevasti sveitsiläisistä kollegoistaan.

    Hän kertoo juuri menettäneensä pitkään vuokraamansa alueen sveitsiläiselle viljelijälle. "Vuokranantaja sanoi aina, että hän ei koskaan antaisi sitä sveitsiläiselle. Ja puoli vuotta myöhemmin kävi näin.”

    Paikallisen tuottajayhdistyksen mukaan sveitsiläiset viljelijät pystyvät maksamaan parempaa hintaa kuin saksalaiset. Lisäksi he ostavat tuotantopanoksensa paljon halvemmalla Saksasta kuin Sveitsistä.

    Sveitsi ei ole EU:n jäsen, mutta sveitsiläiset viljelijät saavat Saksassa EU-tukia. Sitten he vievät tuotteet ilman tullia rajan yli ja myyvät ne siellä Saksaa korkeampaan hintaan.

    Meister kertoo, ettei hänellä ole tuotannon laajentamisaikeita, mutta ei hänellä olisi varaa menettääkään peltoalaansa, jotta saa karjan ruokittua.

    ”Täällä on yhä vaikeampi toimia, kun maata siirtyy koko ajan sveitsiläisten hallintaan.”

    Lisää aiheesta
    • Erä | Sveitsi sallii susien kannansäätelyn, selviää Natürlich Jagd-lehdestä – susia voidaan jatkossa metsästää ennaltaehkäisevästi

      Tilaajalle
    • Saksassa oli vuosi sitten toukokuussa 22,4 miljoonaa sikaa. Kuvituskuva.

      Lihantuotanto | Saksan sikatilojen määrä hupenee vauhdilla – 4 300 tilaa lopettanut kolmessa vuodessa

    • Isojen nautojen käsittelyssä saa olla tarkkana ja varuillaan.

      Maatalousyrittäjät | Saksan viljelijöille sattuu eläinten kanssa keskimäärin 13 tapaturmaa päivässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä