
Viljelijöiden loppukin luottamus Maaseutuvirastoon (Mavi) on nyt vaakalaudalla, katsoo MTK:n johtokunnan jäsen ja kansanedustaja (kesk.) Pertti Hakanen.
"Jos tukimaksatukset venyvät reilusti yli joulun, ei toiminta tule saamaan minkäänlaista hyväksyntää viljelijöiden tai heitä edustavien poliitikkojen keskuudessa."
Jos syksyn toisen tukierän maksatukset venyvät välipäiville, jonkun on hänen mukaansa otettava vastuu viraston kompuroinnista.
Aiemmin MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila painotti, että viljelijäväestön vuoden tulo ja joulumieli ovat kiinni siitä, että pahasti viivästyneet tämän vuoden maataloustuet maksetaan ensi ja seuraavalla viikolla.
"Jouluviikolle luvatut viljelijätuet maksetaan jouluun mennessä", ylitarkastaja Hannu Hämeenniemi painotti MT:lle perjantaina.
Hakanen muistuttaa, että maatalousyrittäjät tekevät itse lähes ympäripyöreitä päiviä ja odottavat myös heidän asioitaan hoitavilta samaa sitkeyttä.
"Tarvittavat työt on vain tehtävä, vaikka ylitöiksi menisi. Lupauksista kiinni pitäminen on aivan ensimmäinen toimivan järjestelmän vaatimus", Hakanen kirjoittaa perjantaina julkistamassaan kannanotossa.
Hän kertoo saaneensa viime päivinä viljelijöiltä kymmeniä yhteydenottoja.
"Ei voi olla siten, että tuottajien polkeminen muuttuu pikkuhiljaa hyväksytyksi vain sillä perusteella, että aiemminkin on tullut viivästyksiä."