• Puutarha-ala ei houkuttele – hakijamäärät laskussa

    Syitä opiskelijamäärien alenemiseen on useita. Elämisen kallistuttua kotitalouksissa lasketaan euroja tarkkaan.
    Opettaja Anneli Korhonen (vas.) ja opiskelija Anniina Oiva pitävät puutarhuriksi kouluttautumista yrityspolun kautta onnistuneena ratkaisuna.
    Opettaja Anneli Korhonen (vas.) ja opiskelija Anniina Oiva pitävät puutarhuriksi kouluttautumista yrityspolun kautta onnistuneena ratkaisuna. Kuva: Ilpo Paananen
    Maatalous|Koulutus
    19.2.202407:30
    Ilpo Paananen
    Kajaani

    Kainuun ammattiopiston puutarha-alan perustutkinnon opettaja Anneli Korhonen kertoo, että hakijamäärät koulutukseen ovat laskeneet valtakunnallisesti usean vuoden ajan. Yhteishaun sijasta suurin osa hakijoista tulee jatkuvan haun ja haastattelujen kautta.

    ”Meille voitaisiin ottaa 15 opiskelijaa vuosittain, nyt jäädään alle kymmeneen hakijaan.”

    Syitä opiskelijamäärien alenemiseen on useita. Elämisen kallistuttua kotitalouksissa lasketaan euroja tarkkaan.

    Tilannetta heikentää vielä se, että aikuiskoulutustuen myöntämiseen on tulossa muutoksia elokuussa.

    ”Meillä on kaksi uusien ryhmien aloitusta vuodessa, keväällä ja syksyllä. Aikuiset ja nuoret opiskelevat samoissa ryhmissä henkilökohtaisella opintopolulla. Viheralaa pääsee opiskelemaan oppisopimuksella heti, kun sopiva työpaikka löytyy.”

    Tämän kevään uutuutena Kainuun ammattiopistossa on 9.4. käynnistyvä kaksivuotinen viheralan monimuotokoulutus.

    Lisää aiheesta
    • Kuivakukkasidonta on Anniina Oivan mukaan uudelleen nouseva trendi.

      Koulutus | Puutarha-alan opiskelija haaveilee yrittäjyydestä ja leikkokukkien kasvatuksesta avomaalla

    • Johan Ohtonen opiskelee toista vuotta Kalatalouden perustutkinnon kalanviljelijän suuntausta.

      Koulutus | Kalatalousalan opiskelija näkee alan tulevaisuuden valoisana − ”Hyvät työntekijät revitään töihin koulusta”

    • Huoltoyrittäjä Pasi Kososen yrityksen toimintamalliin kuuluu, että mies ajaa asiakkaan luo.

      Koulutus | Entinen lentokonemekaanikko vaihtoi siivet pyöriin – ”Maatalouskoneasentajana pääsen huoltamaan koneita monipuolisemmin"

    Artikkelin aiheet
    puutarha-ala
    koulutus
    opiskelijamäärä
    Kainuun ammattiopisto
    viherala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle