• Koneyhteistyö kannattaa

    Kaksi kuhmoislaista ja kaksi padasjokelaista maatilaa tekee peltotöitä yhteisvoimin. Ajatus yhteistyöstä syntyi maatalouskoulussa yli viisitoista vuotta sitten.
    Maatalous
    8.10.201418:45
    MT toimitus

    KUHMOINEN, PADASJOKI (MT)

    ”Vuonna 1999 hankimme ensimmäiset yhteiset rehunkorjuukoneet Jarkko Sumioisen kanssa”, kertoo lypsykarjatilan isäntä Matti Unnaslahti Kuhmoisista. ”Sen jälkeen meillä on ollut kahden maitotilan yhteisomistuksessa silppuri, niittokone ja karhotin.”

    Mukaan koneyhteistyöhön tuli sittemmin myös kaksi viljatilaa. Yhteistyöporukkaan kuuluvat viljatilat sijaitsevat Padasjoella, Keski-Suomen ja Päijät-Hämeen lääninrajan toisella puolella.

    ”Alun perin jokainen meistä teki työnsä itse ja omilla koneillaan”, kertoo Sumioinen. ”Yhteistyön avulla saimme isommat koneet käyttöön. Ja nykyaikaisissa koneketjuissa tarvitaan ihmisiäkin paljon.”

    Peräkärryt ovat kunkin talon omia. Kylvöt, ruiskutukset ja lietteenajon hoitaa se viljelijä, joilla on sopivimmat laitteet.

    Yhteiskoneita ja urakointia ristiin rastiin

    Syksyn viimeistä säilörehusatoa korjataan parin kolmen peräkärryn ja tarkkuussilppurin voimin. Siilolla on yksi mies kaivinkoneen kanssa tallaamassa rehua.

    Kesäaikaan pelloilla on parhaimmillaan väkeä kuin vanhanajan heinänteossa. Hehtaareita vain on viljelyssä enemmän kuin entisaikaan. Ja koneita.

    Artikkelin aiheet
    koneyhteistyö
    maatalous
    Kuhmoinen
    Padasjoki
    yhteistyö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle