Tuoreille niityille tyypilliset sammalet ovat täysin riippuvaisia laidunnuksesta, osoittaa filosofian maisteri Tuomo Takalan väitöstutkimus.
Tutkimuksen mukaan perinnebiotooppien laidunnus edistää sammalten monimuotoisuutta sekä tuoreilla niityillä että metsälaitumilla. Molemmat ovat uhanalaisia luontotyyppejä.
Metsälaitumilla laidunnuksesta ovat riippuvaisia monet paljaalla mineraalimaalla ja lannalla elävät lajit.
Karjan kulkemisesta syntyvät mineraalimaan paljastumat ovat keskeisiä sammalten kasvupaikkoja.
Pelkkä laidunnuksesta huolehtiminen ei kuitenkaan riitä.
Perinnebiotooppeja ei esimerkiksi pidä laiduntaa samassa aitauksessa lannoitettujen nurmilaidunten kanssa. Se vaarantaa monien rehevöitymiselle herkkien lajien säilymisen, vaikka tyypillinen lajisto pääpirteissään säilyisikin.
Kasvualustaksi kelpaavat myös elävä ja kuollut puuaines.
Sammalten monimuotoisuus metsälaitumella riippuu voimakkaasti kasvualustojen monimuotoisuudesta.
Yleinen ongelma metsälaitumilla on puuston yksipuolisuus. Lahopuun ja eri-ikäisten puiden määrää, lajiston kirjoa ja tiheyden vaihtelua tulisi sammalten kannalta lisätä. Samalla hyötyvät muut eliöt.
Tutkimusta tehdessään Takala kiersi laitumia Somerolla Häntälän ja Talvisillan kylissä sekä Kiteeltä Valtimolle ulottuvalla alueella. Tutkimuksessa määritettiin sammallajit peittävyyksineen yli 900 kasviruudulta.
Tutkijaa huolettaa perinnebiotooppien säilymisen riippuvuus maatalouden ympäristötuista ja alttius poliittisille muutoksille. Hän kaipaa uusia ideoita luonnonlaitumien ja -niittyjen hoidon lisäämiseksi.
Takalan biologian alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa viime viikolla.
Terhi Torikka