
Euronext-viljapörssissä hintojen laskuvire on jatkunut.
Suurin syy viime viikkoina laskuun on ollut sadonkorjuun eteneminen Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Tarjonta kasvaa puintien myötä.
Samalla vientikysyntä on ollut vaisua. Talouskasvun heikkeneminen vähentää kysyntää monissa maissa.
Euroopassa hintoja painaa myös dollarin heikentynyt arvo suhteessa euroon. Se tuo laskupainetta euromääräisiin viljan hintoihin.
Perjantai-iltapäivästä vehnän syyskuun noteeraus oli Euronext- viljapörssissä 197 euroa tonnilta. Joulukuulle futuuri oli 206 euroa.
Maissin elokuun futuuri oli 201 euroa eli enemmän kuin lähin vehnäfutuuri.
Rapsin elokuun noteeraus oli painunut 462 euroon tonnilta. Marraskuulle futuuri oli 483 euroa.
YK:n ruoka- ja maatalousjärjestön (Fao) mukaan viljan hinnat olivat kesäkuussa maailmalla keskimäärin lähes seitsemän prosenttia vuodentakaista matalammat.
Satonäkymät ovat maailmalla tällä hetkellä hyvät, mutta esimerkiksi helleaallot voivat kutistaa muun muassa maissisatoa pohjoisella pallonpuoliskolla ennustettua pienemmäksi.
Fao ennustaa tällä hetkellä vuodelle 2025 ennätyssatoa. Myös kulutus kasvaa ennätykseen. Tilanne on sinänsä normaali ja noudattaa pitkään jatkunutta kehitystä väestönkasvun mukana.