• Lukijalta: "Miksi valittelette työvoimapulaa, kun työhaluiset työntekijät eivät kelpaa?"

    "Kun vakavasta työvoimapulasta on nyt mediassa kohkattu jo kuukausia, ajattelin, että pojille hyvinkin olisi kysyntää."
    MT:n lukija harmittelee, ettei työnhaluisille pojille löytynyt töitä, vaikka tilojen työvoimapulasta on puhuttu tänä keväänä paljon. Kuvituskuva.
    MT:n lukija harmittelee, ettei työnhaluisille pojille löytynyt töitä, vaikka tilojen työvoimapulasta on puhuttu tänä keväänä paljon. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    14.6.202019:30
    MT toimitus

    Kaksi maahanmuuttajanuorta haki avustuksellani MTK:n paikanhaun kautta kesätöitä maatilalta tai puutarhatilalta. He olivat valmiita lähtemään työhön mihin päin Suomea tahansa.

    Kun vakavasta työvoimapulasta on nyt mediassa kohkattu jo kuukausia, ajattelin, että pojille hyvinkin olisi kysyntää. Samalla ahkerat ja työhaluiset nuoret, joilla kummallakin oli erilaista työkokemusta ja toisella jopa kokemusta kasvihuonetyöstä, saisivat työtarjouksia ympäri Suomen.

    Puhelin ei ole soinut kertaakaan. Miksi valittelette työvoimapulaa, kun työhaluiset työntekijät eivät kelpaa? Jos olette noin nirsoja työvoiman suhteen ja ainoastaan ukrainalaiset työntekijät ovat kykeneviä ja päteviä, ehkä onkin parempi, että sato mätänee tänä vuonna pelloille.

    Vai onko taas kysymys ikuisesta kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelusta? Kaupunkilaiset, edes kovaan työhön tottuneet nuoret maahanmuuttajat, eivät kerta kaikkiaan luonnistu työskentelemään kasvihuoneissa ja viljelyksissä? Mikä oletuksenne on määritellyt?

    Olisiko asennemuutoksen paikka?

    Kimmo Harju

    Tampere

    MT:n kaikki mielipidekirjoitukset

    Artikkelin aiheet
    työvoimapula
    maahanmuuttajat
    maaseutu ja kaupunki
    mielipidekirjoitus
    kotoutuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle