• MTK vaatii hallitukselta päätöksiä maatilojen kustannustuesta: ”Varaa aikailuun ei enää ole”

    Kustannusten lisäksi MTK:ssa nähdään erityisenä huolena maatilojen rahoituksen turvaaminen.
    MTK vaatii hallitukselta päätöksiä maatilojen kustannustuesta välittömästi.
    MTK vaatii hallitukselta päätöksiä maatilojen kustannustuesta välittömästi.  Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Maatalous
    13.12.202215:20
    Matti Tuominen

    MTK vaatii hallitukselta päätöksiä maatilojen kustannustuesta välittömästi. Järjestö huomauttaa, että jo valmiiksi talouskriisissä olevat tilat kohtaavat parhaillaan hallitsemattomasti nousevan sähkön hinnan.

    ”Kustannustuesta päättäminen on toistuvasti hautautunut hallituksen sisäisiin kiistoihin. Varaa aikailuun ei hallituksella enää ole”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila painotti tiistaina MTK:n johtokunnan kokouksessa.

    MTK:n johtokunta käsitteli tiistaina maatalouden pahenevaa kustannuskriisiä. Viimeviikkoisen välikysymyskeskustelun perusteella eduskunnassa on laaja yhteisymmärrys välittömien toimien tarpeesta kriisin helpottamiseksi.

    Malleja kustannustukeen on luotu pitkin syksyä varautumisen ministerityöryhmässä. Johtokunnan mukaan vain päätökset puuttuvat.

    Kustannusten lisäksi MTK:ssa nähdään erityisenä huolena maatilojen rahoituksen turvaaminen.

    ”Tämä koskee paitsi nyt päälle kaatuvia laskuja, myös vuodenvaihteessa alkavan EU:n uuden ohjelmakauden tukimaksatusten aikataulua, joka uhkaa siirtää tiloille tulevaa rahaa jopa kuukausilla”, MTK:n toinen puheenjohtaja ja järjestön lihavaliokunnan puheenjohtaja Mauno Ylinen sanoo tiedotteessa.

    Viime viikolla kävi ilmi, että osa hallituspuolueista sitoi maatalouden kustannustuesta päättämisen eduskunnan käsittelyssä olleeseen luonnonsuojelulakiin ja kiistaan sen muutamista pykälistä.

    MTK:n johtokunta pitää päätösten koplaamista vastuuttomana tilanteessa, jossa oma ruuantuotanto on vakavasti uhattuna ja maailman ruokakriisi pahenee.

    ”On aika unohtaa kiistat ja keskittyä siihen, että suomalaisten ruoka, lämpö ja turvallisuus kestävät yli kriisiajan”, Marttila huomauttaa.

    MTK:n johtokunta muistuttaa, että ruuassa on kyse kansakunnan henkivakuutuksesta.

    Lisää aiheesta
    • Välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan Sari Essayahin (kd.) mielestä hallitus ei välitä suomalaisen maatalouden ja ruokaturvan tulevaisuudesta.

      Maatalouspolitiikka | MTK odottaa hallitukselta kustannustukea sähkönhinnan kompensointiin

    • Viimeisen tilan syndrooma on uhkakuva, joka liittyy pankkeihin ja uusien investointien rahoittamiseen.

      Maatalouspolitiikka | Pohjois-Karjalassa maatalous hiipuu muuta maata nopeammin ‒ ”Viimeisen tilan syndrooma on uhkakuva”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen