• Claasit siirtyvät Danish Agron myyntiin Tanskassa

    Danish Agro ryhtyy Claasin myyjäksi Tanskassa.
    Danish Agro ryhtyy Claasin myyjäksi Tanskassa. Kuva: Tuure Kiviranta
    Maatalous
    10.8.201621:30
    Veikko Niittymaa

    Hankkijan taannoin ostanut Danish Agro lähtee tosissaan konekauppaan myös Tanskassa. Keväällä perustettu tytäryhtiö Danish Agro Machinery ostaa ruotsalaiselta Lantmannenilta tämän tanskalaisen tytäryhtiön LMB Danmarkin.

    Samalla Claasien myynti siirtyy Danish Agrolle.

    Ruotsalaisen ATL-verkkkolehden mukaan kauppa tulee voimaan tammikuun alusta, mikäli kilpailuviranomaiset sen hyväksyvät. Kaupasta kerrottiin tiistaina.

    Kauppa ei yllättänyt. Danish Agro ja Claas tekivät maaliskuussa Ruotsia, Tanskaa ja Norjaa koskevan yhteistyösopimuksen ja LMB:n osto on jatkoa sille.

    LMB on markkinoinut Claaseja Tanskassa vuodesta 1994. Yhtiöllä on 16 työntekijää ja liikevaihto oli viime vuonna lähes 50 miljoonaa euroa.

    Suomessa Hankkija ja Y-Agro ovat Danish Agron tytäryhtiöitä. Claasit ovat Suomessa ja Baltiassa Keskon myynnissä.

    Danish Agron toimitusjohtajan Christer Junkerin mukaan hankita on tärkeä lenkki, kun Claasille rakennetaan uutta myyntiketjua Tanskassa.

    Artikkelin aiheet
    Danish Agro
    Claas
    koneliiketoiminta
    yritysosto
    Tanska
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle