• Viime vuosi toi ennätyssadot puutarhatiloille

    Monet puutarhatilat tuottivat vuonna 2011 ennätyssadot. Mansikkaa ja omenaa tuli kaikkien aikojen ennätysmäärät.
    mansikka mansikanpominta kädet Drockila Rune mansikkatila
Drockila Rune mansikkatila
    mansikka mansikanpominta kädet Drockila Rune mansikkatila Drockila Rune mansikkatila Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous
    2.4.201212:00
    MT toimitus

    Useat puutarhatilat tuottivat viime vuonna ennätyssadot. Tiedot perustuvat Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen vuoden 2011 puutarhatilastojen ennakkotietoihin.

    Taloudellisesti tärkeimmät avomaanvihannekset, eli porkkana tuotti 73 miljoonaa kiloa ja ruokasipuli 25 miljoonaa kiloa.

    Avomaan vihannestuotanto kohosikin historiansa toiseksi parhaaseen tulokseen yhteensä 186 miljoonalla kilolla. Vain vuonna 1997 sato on ollut tätä parempi.

    Satoennätykset johtuivat ennen kaikkea hyvistä sääoloista.

    Mansikkaa ja omenaa ennätysmäärät

    Viime vuoden omenasato ylsi ennätykseen 5,2 miljoonan kilon sadolla, vaikka tarhojen pinta-ala väheni. Myös mansikkasato oli ennätykselliset 13 miljoonaa kiloa.

    Vadelma- ja pensasmustikkasato olivat aiempaa paremmat. Sen sijaan muiden teollisuusmarjojen, erityisesti musta- ja viherherukan tuotanto jatkoi pienenemistä.

    Vaikka marjanviljelyssäkin yritysten määrä on vähentynyt tasaiseen tahtiin, ovat jäljelle jääneet yritykset panostaneet viljelyyn, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus tiedottaa.

    Ennätystehtailu jatkui myös ruukkuvihannespuolella, sillä ruukkuvihanneksia tuotettiin 98 miljoonaa ruukkua. Suurin osa on salaatteja. Kurkkusato ylitti edellisvuosien satomäärät 37 miljoonalla kilolla. Myös tomaattisato oli erinomainen.

    Kasvihuoneala lievässä laskussa

    Kokonaisuudessaan puutarhatuotantoa oli viime vuonna yhteensä 16 974 hehtaaria 4 304 yrityksessä. Kasvihuoneiden osuus oli 411 hehtaaria. Kasvihuoneyritysten määrä väheni 4 prosenttia vuodesta 2010.

    Tuotannon vähenemistä tapahtui muun muassa leikkokukkatuotannossa. Sen kokonaisala oli vuonna 2011 vain alle 13 hehtaaria, mikä on 4 hehtaaria vähemmän kuin vuonna 2010. Myös kukkivien ruukkukasvien määrät vähenivät selvästi.

    Sipulikukkatuotanto sen sijaan jatkui vahvana.

    Puutarhatilastojen tiedot kerätään kerran vuodessa kaikilta puutarhatuotteita myyntiin viljeleviltä yrityksiltä. Lokakuussa 2011 tehdyssä kyselyssä oli mukana 5159 yritystä.

    Artikkelin aiheet
    puutarhatuotanto
    satoennätykset
    Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus
    vihannestuotanto
    marjasato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle