• Lapin Kansa: Pelson vankilan lapinlehmät ja lampaat muuttavat ammattiopisto Lappiaan Louelle

    Tervolaan siirtyy noin sata nautaa ja 700 lammasta.
    Pelson vankilan maatilalla oli keväällä noin 55 lapinlehmää sekä 60 hiehoa ja lehmävasikkaa.
    Pelson vankilan maatilalla oli keväällä noin 55 lapinlehmää sekä 60 hiehoa ja lehmävasikkaa. Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    13.12.201909:00
    Terhi Torikka

    Pelson vankilan geenipankkikarjan lapinlehmien, eli pohjoissuomenkarjan, sekä lampaiden uudeksi kodiksi tulee ammattiopisto Lappian koulutustila Tervolan Louella, kertoo Lapin Kansa.

    "Virallista päätöstä ei ole tehty, mutta sain tiedon ministeriöstä puhelimitse viime viikolla", Lappian maatalousyrittämisen osaamiskeskuksen toimipaikkapäällikkö Jarmo Saariniemi sanoo Lapin Kansalle.

    Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) ryhtyi keväällä etsimään Vaalan kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Pelson vankilatilan naudoille ja lampaille uutta hoitopaikkaa, koska Pelson vankilatoiminnot siirretään Vaalan keskustaan.

    Päätöksen vuoksi vankilan maatilatoiminta päättyy ja sinne sijoitetut alkuperäisrotujen geenipankkikarjat tarvitsevat uuden sijoituspaikan vuoden 2022 loppuun mennessä.

    Geenipankkikarjoilla varmistetaan alkuperäisrotujen, lapinlehmän, kainuunharmaslampaan ja suomenlampaan säilymistä.

    Geenipankkikarjojen ylläpidosta kilpaili Lappian kanssa Lapin Kansan mukaan lähes kolmekymmentä muuta hakijaa. Maa- ja metsätalousministeriö ilmoitti hakuvaiheessa asettavansa etusijalle tilat, jotka voivat ottaa vastaan sekä naudat että lampaat. Louelle on tulossa noin sadan lapinlehmän lisäksi seitsemisensataa lammasta.

    Ennestään siellä on noin satapäinen nautakarja. Käytännössä Louelle on rakennettava esimerkiksi uusi navetta. Saariniemi arvelee, että rakennustöihin voitaisiin päästä ensi kesänä.

    Ministeriö kertoi katsovansa hakijalle eduksi, jos sillä on esittää suunnitelmia alkuperäiskarjoista saatavien maito-, liha- ja villatuotteiden myynnille, jatkojalostukselle ja markkinoinnille. Saariniemelle olikin kerrottu ministeriöstä, että Louella oleva yritystoiminta painoi valinnassa.

    "Meillähän on täällä esimerkiksi lihanjalostusta Meän Liha Oy:llä ja lähimaidosta jäätelöä tekevä Arctic Ice Cream Factory", Saariniemi luettelee.

    Eläinten kasvattamisessa uusi kasvattaja tekee tiivistä yhteistyötä Luonnonvarakeskuksen (Luke) kanssa, joka vastaa Suomen kansallisen geenivaraohjelman koordinaatiosta. Eläimistä muun muassa kerätään geneettistä materiaalia pakastettavaksi eläingeenivarojen pitkäaikaissäilytystä varten.

    Lue myös: Pelson vankilamaatilan geenipankkikarja etsii kotia – uusi kasvattaja saa eläimet ilmaiseksi

    Artikkelin aiheet
    Pelson vankila
    Ammattiopisto Lappia
    lapinlehmat
    geenipankkikarja
    Tervola
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle