• Jyväskylän Koneagria vauhtiin torstaina: Uutuuksina järkälemäinen traktori, lypsyrobotti ja led-valaistusta

    Uutuuksia on luvassa kosolti, mukana myös järkälemäinen Fendt 1050 Vario.
    Koneagria oli vuosi sitten Tampereella. Heimo ja Heli Hakamaa tulivat Kauhajoelta katsomaan uutuuksia.
    Koneagria oli vuosi sitten Tampereella. Heimo ja Heli Hakamaa tulivat Kauhajoelta katsomaan uutuuksia. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    5.10.201619:56
    Veikko Niittymaa

    Maatalouskoneiden tämän talven pääkatselmus, Koneagria 2016, avaa ovensa torstaina Jyväskylän messukeskuksessa. Tilat ovat tuttuun tapaan ääriään myöten täynnä sisällä ja ulkona. Vielä viime viikolla yritettiin löytää paikkaa mattimyöhäisille, kertoo näyttelypäällikkö Marko Toivakka Pro Agria Keski-Suomesta.

    Toivakan mukaan valmistelut ovat edenneet rutiinilla. Lisätilaa saatiin onneksi telttahallista, mutta paljon enemmänkin tulijoita olisi ollut. Sisäosastoja on aika tarkkaan kaksi hehtaaria.

    ”Odotamme näyttelyyn paljon kävijöitä. Sijaintimme on hyvä, tarjonta on täyttä ammattiasiaa, näyttelyä edeltävä sääjakso on suosinut syystöitä pelloilla ja näyttelyajaksi on luvassa poutasäätä”, Toivakka sanoo.

    Tarkkaa kävijätavoitetta hän ei kuitenkaan halua antaa, vaikka arvelee edellisten näyttelyjen perusteella, että parinkymmenentuhannen paikkeilla kävijöitä voi tulla.

    Koneagria on ensi sijassa ammattinäyttely ja ammatillinen anti on vähintään yhtä tärkeää kuin kävijämäärä.

    Uutuudet ovat konenäyttelyn suola, ja näyttely tarjoaa hyvän tilaisuuden tutustua tarjontaan, vertailla koneiden ominaisuuksia ja hintoja, Toivakka sanoo.

    Näytteilleasettajilta kerätty uutuuslista julkaistaan keskiviikkona, mutta osa pitää oman uutuutensa piilossa torstaihin asti.

    Se tiedetään, että sarjatuotantoon pian ehtivä yli 500 hevosvoiman Fendt 1050 -traktori on esillä Jyväskylässä.

    Markkinoille on tulossa myös uusi lypsyrobotti, kun Mestarifarmi ryhtyy markkinoimaan GEA:n valmistamaa robottia. Delaval puolestaan esittelee uutta led-valaisinjärjestelmää karjasuojiin.

    Toivakka suosittelee autolla tulevia vieraita miettimään pysäköintiä etukäteen. Paviljongin ympäriltä paikkoja tuskin löytyy ja Jyväskylän keskustankin parkkitalot voivat täyttyä.

    Tarjolla on ilmainen etäpysäköinti ja bussikuljetus Killerjärven raviradalta. Toivakan mukaan kaukopysäköinti lienee nopein tapa päästä näyttelyyn ja ainakin edullisin.

    Koneagria on avoinna kolme päivää: torstaina ja perjantaina klo 9-17 ja lauantaina tunnin lyhyempään.

    Uutinen on korjattu 6.10. kello 8:59. Mestarifarmin markkinoima lypsyrobotti on GEA:n valmistama, ei Mullerupin.

    Artikkelin aiheet
    KoneAgria
    maatalouskoneet
    Jyväskylä
    uutuustraktorit
    lypsyrobotti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle