• Lämpöpumppukeksinnöt sikiävät verkon keskustelupalstoilla

    Kansalaisten aktiivisuus internetin keskustelupalstoilla on edistänyt lämpöpumppujen räjähdysmäistä yleistymistä. Vertaistuella ja kokemusten jakamisella on suuri merkitys uuden teknologian kotouttamisessa.
    Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    28.2.201315:58
    MT toimitus

    Vuonna 2004 pientaloissa oli lämpöpumppuja noin 50 000, nyt niitä on jo noin 540 000.

    ”Lämpöpumpuista ei odotettu mullistavaa ratkaisua Suomen oloihin, mutta toisin kävi. Kansalaisten keksinnöt ovat edistäneet pumppujen käytettävyyttä. Monista uuden teknologian lastentaudeista on päästy eroon käyttäjien vinkkien avulla”, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun professori Sampsa Hyysalo kehuu.

    Lämpöpumppujen leviämistä on tuettu hyvin vähän, mutta nyt niiden energiansäästö on 2–3 terawattituntia. Se vastaa noin puolta Loviisan ydinvoimalan kakkosreaktorin vuosituotannosta.

    Viimeisen viiden vuoden aikana Suomesta on löytynyt yli 200 kansalaisten tekemää keksintöä tai parannusta uusiutuvan energian laitteistoihin.

    Yksinkertaisimmillaan keksintö voi olla ilmalämpöpumpun alle asetettava pulkka, joka kerää pumpun alle kertyvän kondenssiveden. Tai puuverhoilu, joka kätkee ruman pumpun esteettisen puutalon seinään sopivaksi.

    ”Pienetkin keksinnöt lisäävät käytettävyyttä ja pumppujen yleistymistä.”

    Moni keksintö liittyy itse lämmitysjärjestelmään, laitteiden etävalvontaan tai pumpun ulkomuotoon. Pellettikeskustelussa on kehitetty muun muassa polttojärjestelmiä ja mittaustekniikkaa.

    ”Suomalaiset eivät suinkaan ole laiskoja sohvaperunoita, joille energian täytyy olla vaivatonta ja sen tuotannon keskitettyä. Kansalaisilta löytyy paljon kekseliäisyyttä ja osaamista”, Hyysalo toteaa.

    Innovatiivisia keskustelupalstoja:

    http://www.lampopumput.info/

    http://www.maalampofoorumi.fi/

    http://www.pellettikeskustelu.net

    Artikkelin aiheet
    lämpöpumput
    uusiutuva energia
    kansalaisten innovaatiot
    verkkoyhteisö
    Aalto-yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle