• Migri: Vajaamiehitystä on, mutta ulkomaisten työntekijöiden hakemusten käsittelyajat silti pysyneet suunnilleen ennallaan

    Viime vuonna Suomeen tultiin töihin useimmin Ukrainasta.
    Varsinkin monet puutarhat ovat riippuvaisia ulkomaisesta työvoimasta.
    Varsinkin monet puutarhat ovat riippuvaisia ulkomaisesta työvoimasta. Kuva: Suvi Elo
    Maatalous
    10.2.202021:10
    Satu Lehtonen

    Työperusteisia oleskelulupahakemuksia käsitellään Maahanmuuttovirastossa (Migri) vajaamiehityksellä, ylitarkastaja Tuuli Huhtilainen kertoo.

    "Esimerkiksi TE-toimistot ovat samanaikaisesti saaneet osaratkaisuharkintaansa lisäresursseja, joten hakemusjonot ovat siirtyneet TE-toimistoista Migriin."

    Viime syksynä Migrissä neuvoteltiin henkilöstön lomautuksista rahoitusvajeen takia. Lomautuksilta vältyttiin, mutta talous on tiukka.

    Huhtilaisen mukaan kausityöhön oikeuttavissa luvissa odotettavissa oleva käsittelyaika on siitä huolimatta pysynyt viime ja tänä vuonna suurin piirtein samana.

    "Hakemukset ratkaistaan vireillepanojärjestyksessä, mutta pyrimme huomioimaan myös töiden alkamisajankohdan."

    Yli 9 kuukauden työtä varten tarvitaan työntekijän oleskelulupa. Niiden keskimääräinen käsittelyaika on ollut kahtena viime vuonna noin 190 vuorokautta. Siihen sisältyvät Migrin lisäksi käsittelyvaiheet Suomen edustustossa ulkomailla (hakemuksen vireyttäminen ja maksaminen, hakijan tunnistautuminen ja mahdollinen haastattelu) sekä alueellisessa TE-toimistossa (osaratkaisu).

    "Huolimatta Migrin oman työvoiman vähenemisestä on tilanne käsittelyaikojen suhteen pystytty vielä pitämään kutakuinkin ennallaan", Huhtilainen sanoo.

    Viime vuonna jätettiin ensimmäistä työntekijän oleskelulupaa koskevia hakemuksia 6 270 kappaletta. Päätöksiä tehtiin 6 435, joista myönteisiä 3 827 ja kielteisiä 2 608.

    Työntekijän jatkolupaa koskevia hakemuksia jätettiin viime vuonna 4 026 kappaletta. Niihin tehtiin päätöksiä 3 868, joista myönteisiä 2 941 ja kielteisiä 927.

    Kausityötodistuksia ja kausityöoleskelulupia hakivat viime vuonna eniten ukrainalaiset, vietnamilaiset ja moldovalaiset.

    Myös työntekijän oleskelulupia hakevien kärjessä oli Ukraina. Paljon oli myös venäläisiä ja filippiiniläisiä.

    Artikkelin aiheet
    Maahanmuuttovirasto
    työntekijän oleskelulupa
    kausityölupa
    Ukraina
    työmaahanmuutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle