
"Silmämääräisesti arvioituna virtsalla lannoitettu vilja on kasvanut yhtä hyvin kuin apulannalla lannoitettu ala", kertoo hämeenlinnalainen viljelijä, muusikko Jussi Mikkola Hämeen Sanomien haastattelussa. Mikkolan pellolle levitettiin keväällä Helsingissä viime kesänä järjestetyillä Weekend-festivaaleilla kerättyä virtsaa.
Kyse on kokeesta, jonka takana ovat Käymäläseura Huussi ry, Tampereen ammattikorkeakoulu ja Suomen ympäristökeskus Syke. Kaksivuotisen hankkeen tavoitteena on pohjustaa tietä ihmisvirtsan laajamittaiselle keräämiselle ja hyödyntämiselle ruoantuotannossa.
Maaseudun Tulevaisuus kertoi virtsan levityksestä 27.5. kangasalalaisen viljatilan pellolle.
Pellolle tehtiin kolme koealaa, joista yksi lannoitettiin virtsalla, toinen tavanomaisella keinolannoitteella ja kolmas jätettiin lannoittamatta.
Kun sato on korjattu, kunkin lohkon näytteet tutkitaan Tampereen ammattikorkeakoulussa.