• Epp Perälä toi improvisaatioteatterin lakeuksille

    Teatteriohjaaja Epp Perälä muutti Virosta Etelä-Pohjanmaalle 23 vuotta sitten. Reilun kahden vuosikymmenen aikana hän on ohjannut yli sata näytelmää ja kouluttanut tuhansia harrastajanäyttelijöitä.
    Kuva: Juha Harju
    Maatalous
    16.5.201418:05
    MT toimitus

    KAUHAVA (MT)

    Virolaistaustainen teatteriohjaaja Epp Perälä työskentelee mielellään harrastajateatterin parissa maaseudulla.

    ”Teatterin vahvuus on siinä, että sen kautta maaseudulle syntyy sivistyksen pääomaa. Monilta maakunnallisilta kulttuurin ja politiikan vaikuttajilla löytyy teatteritaustaa”, Perälä sanoo.

    Ensi syksynä 23 vuotta Etelä-Pohjanmaalla asunut Perälä on ohjannut Suomessa yli sata näytelmää. Lisäksi hän veti vuosien ajan taiteen perusopetuksen teatterikouluja Lapualla, Kauhavalla ja Ylihärmässä.

    ”Aktiivinen teatteritoiminta on iso henkireikä pienillä paikkakunnilla. On mielettömän hienoa, että alueella riittää innokkaita harrastajaryhmiä ja tekemisen meininkiä.”

    Teatterikoulujen vetämisen Perälä lopetti 2010, mutta on jatkanut ohjaamista harrastajateatterin parissa.

    Perälä valmistui teatteriohjaajaksi Tallinnassa vuonna 1971. Sen jälkeen hän toimi 1970- ja 1980-luvuilla teatterinäyttelijänä ja -ohjaajana Virossa. Teatteriura Suomessa käynnistyi 1990-luvun alussa.

    ”Tulin kesällä 1990 lukemaan teologiaa Helsingin yliopiston kesäkurssille, joka järjestettiin Lapuan Karhunmäellä. Teatteritaustan vuoksi minua sitten pyydettiin vetämään kurssi Karhunmäen nuorille”, Perälä muistelee.

    ”Kurssilla asiat tehtiinkin minun tyylilläni. Laitoin ihmiset improvisoimaan, ja siellä sitten ryömittiin lattialla kun Lapuan kulttuuripäättäjät tulivat katsomaan esitystä. Se oli oikein kiva esitys. Sen jälkeen minulle tarjottiin vuoden työpestiä Lapualla.”

    Epp Perälän ensimmäisenä projektina oli Antti Tuurin Pohjanmaan ohjaaminen.

    ”Siihen aikaan toin monia kokonaan uusia juttuja Etelä-Pohjanmaalle. Toin maakuntaan improvisaation, koska sitä ei ollut täällä teattereissa ollenkaan.”

    ”Aloimme pelata fantasialla ja mielikuvituksella. Teatterilavallahan voi luoda uudet säännöt, joihin kaikkien on pakko uskoa.”

    Artikkelin aiheet
    Epp Perälä
    improvisaatioteatteri
    Etelä-Pohjanmaa
    harrastajateatteri
    teatteri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle