

Luomuviljelyn puolesta puhuvat Saksan vihreät hehkuttivat maatalousministeri Cem Özdemirin johdolla jo kolme vuotta sitten, että kannabiksen laillistamisella voidaan osaltaan turvata ympäristöystävällisemmän maataloustuotannon tulevaisuus. Laillistaminen on ollut yksi liittokansleri Olaf Scholzin johtaman kolmen puolueen hallituksen kiistellyimmistä hankkeista.
Eri hamppulajikkeet ovat monikäyttöisiä ja sekä ympäristö- että ilmastoystävällisiä viljelykasveja. Syväjuurisina ja suuren maanpäällisen biomassan tuottavina ne sitovat hiiltä tehokkaasti.
Viljelyssä ei käytetä torjunta-aineita. Hamppu viihtyy hyvin kuivissa ja kuumissa olosuhteissa, jotka ovat ilmaston muuttuessa entistä yleisempiä myös Pohjois-Euroopassa.
Viime keväänä Ala-Saksin osavaltion vihreä ympäristöministeri Miriam Staudte ehti jo NDR-televisiokanavan haastattelussa ehdottaa, että vaikeuksiin ajautuneita sikaloita voitaisiin kannabiksen laillistamisen myötä muuttaa hampun kasvattamoiksi.
Huhtikuun 1. päivänä voimaan astunut laki oli lopulta kuitenkin pettymys maataloustuottajille. Osa hyötyhampun viljelijöistä laski jo sen varaan, että päihdyttävien lajikkeiden viljelystä voisi tulla uusi tulonlähde.
Esimerkiksi Frankenin Kronachissa Pohjois-Baijerissa 28 jalkapallokentän kokoisella alueella öljyhamppua viljellyt Josef Bayer kaavaili mailleen mittavaa hampun itsepoimintaa. Uusi laki sallii kuitenkin laajemman viljelyn vain voittoa tuottamattomille yhdistyksille.
Bayer luopui hampun viljelystä vähän sen jälkeen, kun kannabis oli laillistettu. Uusi laki on hänen mukaansa epäselvä ja toisaalta samaan aikaan öljyhampun tuotannon kannattavuus on heikentynyt.

”Kukaan ei pysty maksaan järkevää hintaa kahdeksan tonnin erästä hampun siemeniä, koska maailmanmarkkinoilta saa halvemmalla”, mansikan viljelijäksi palannut Bayer perusteli BR-televisiokanavan haastattelussa.
Huhtikuun alusta lähtien kannabiksen kasvattaminen yksityisyksityiskäyttöön on sallittua. Taimia saa kuitenkin olla vain kolme ja 18-vuotiaalla henkilöllä saa olla hallussaan korkeintaan 25 grammaa kannabista.
Uusi laki sallii laajemman viljelyn vain voittoa tuottamattomille yhdistyksille.
Kasvattamiseen ja käyttöön liittyy lukuisa määrä erilaisia rajoituksia, mutta niiden valvonta ja vastuu siitä on laissa määritelty hyvin ylimalkaisesti, jos ylipäätään on. Paikallisviranomaisten mukaan tämä voi johtaa kaaokseen ja pimeiden markkinoiden hallitsemattomaan kasvuun.
Heinäkuun alusta lähtien kasvattaminen sallitaan myös voittoa tuottamattomille korkeintaan 500 jäsenen yhdistyksille. Myös tähän liittyvät pelisäännöt ovat vasta työn alla. Alustavien tietojen mukaan yhdistykset saisivat toimittaa jäsenilleen korkeintaan 50 grammaa kannabista kuukaudessa.
Lisäksi hallitus aikoo jatkossa käynnistää alueellisia kokeiluja kaupallisista päihdyttävän hampun toimitusketjuista. Tästä voi parhaassa tapauksessa avautua mahdollisuuksia myös maataloustuottajille.
Ala-Saksin ympäristöministerin ehdotus sikaloista kannabis-kasvattamoina tarkoittaisi ensi vaiheessa käytännössä vain sitä, että tilalliset voisivat vuokrata käytöstä poistettuja sikaloitaan kannabis-yhdistyksille.
”Se on varmasti hyvää tarkoittava ehdotus, mutta ei kuitenkaan mikään aito vaihtoehto”, Ala-Saksin sikatilallisten edunvalvoja Torsten Staack sanoo NDR:n haastattelussa.
Kuitu- ja öljyhampun viljely, on Saksassa kasvanut viime vuosina, mutta edelleen sen osuus koko viljelyalasta on marginaalinen. Vuonna 2022 hampun viljelyala oli noin 7000 hehtaaria ja hamppua viljeleviä tiloja oli vajaat 900. Vehnän viljelyala oli samana vuonna noin kolme miljoonaa hehtaaria.