• Elokuu pelasti katastrofilta

    Maatalous
    9.9.201516:00
    MT toimitus

    TERVO, VESANTO (MT)

    Pohjois-Savossa Tervossa ja Vesannolla elokuu on pelastanut sadosta sen, mitä pelastettavissa kolean kesän jäljiltä oli.

    Vesannon Juurikkaniemessä ohraa ja kauraa viljelevälle Jari Maliselle loppukesä on ollut myönteinen yllätys.

    ”Kokonaisuutena tämä on ollut vaikein viljelyvuosi 2000-luvulla. Kesäkuu ja heinäkuu olivat hyvin sateisia ja koleita. Pelko oli, että sato jää olemattomaksi. Poutainen ja lämmin elokuu sekä syyskuun alku ovat kuitenkin olleet sadonkorjuulle otollisia.”

    Malisen pääasiallinen toimeentulo tulee metsätaloudesta. 25 hehtaarin pellot sijaitsevat molemmin puolin Vesannon ja Tervon kuntarajaa.

    ”Suurin osa kaurasta on jo korjattu. Kuluvan viikon aikana alan puida ohraa. Jos sää säilyy poutaisena loppuviikon ja viikonlopun yli, niin on vielä jopa mahdollista yltää lähelle normaalisatoa”, Malinen toteaa.

    ”Yleisemminkin elokuun pouta on pelastanut viljelijät katastrofilta tällä suunnalla. Lohkokohtaiset vaihtelut ovat kuitenkin suuria, ja paikoittain viljasato on hyvin heikko”, toteaa MTK-Tervo-Vesannon varapuheenjohtaja Mirva Liimatainen.

    Jukka Koivula

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Pohjois-Savo
    sadonkorjuu
    viljely
    viljasato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle